Miksi tästä ei puhuta?

Kalle Palander. Mark Owen. Mika Kottila. Johanna Lehtinen. Feel for you.

Näköpiirissä mies

Makasin rannallani tänään. Viereeni tuli keski-ikäinen mies, jolla oli urheilusukat sandaaleissa.

Miehellä oli mukanaan kori täynnä vanhoja sanomalehtiä ja kaksi kaislamattoa. Hän levitti mattojen päälle keittiöpyyhkeen ja alkoi riisua. En katsellut tätä prosessia, mutta hetken päästä vilkaisin lopputulosta.

Mies makasi pyyhkeellä jalat ja käsivarret kaikkiin ilmansuuntiin harottaen. Minun suunnastani näkyi vain jalat, joissa edelleen oli kantapäästä reikäiset urheilusukat. Jalkojen välistä pilkistivät harmaat puuvillakalsarit, ja niiden päällä kaartui iso kaljamaha. Jostain kaljamahan tuolta puolen kuului jatkuvaa kröhimistä ja kurkun selvittelyä. Taisi olla krapula.

Helsingin ylistys

Huomasin Hesarin nettisivuilta, että New York Times on kirjoittanut Helsinki-ylistyksen. Olen aika samaa mieltä toimittaja R. W. Apple Jr:n kanssa: Helsinki on parhaimmillaan juuri nyt, ja juuri nyt se on aivan ihana.

Minulla oli vieras Ranskasta täällä toissa viikonloppuna. Vieras oli etukäteen saanut kuulla pitkiä vuodatuksiani siitä, kuinka en tahtonut muuttaa Ruotsista takaisin, ja kuinka ikävä paikka Helsinki on verrattuna Tukholmaan. Nyt kotiani ja kaupunkia hänelle esitellessäni tajusin itsekin, miten naurettavalta tuo kaikki kuulosti.

Kävimme ihan perinteisissä; Suomenlinnassa, Kauppatorilla, Kaivopuistossa, ja myöhään illalla Lauttasaaren hiljaisilla kallioilla, joissa vallitsee suorastaan mystinen rauha.

Helsinki säteili, niin kuin vitivalkoinen Tuomiokirkkokin (tosin siitä oli pakko sanoa, että se säteilee vielä enemmän aurinkoisena pakkaspäivänä).

Vieraani sanoi, että kuule Joanna, kyllä sinä olet aika onnekas, kun saat asua täällä. Enkä voinut kuin nyökytellä siinä Tähtitorninmäen ilta-auringossa merelle tähyillessäni. Toki muistutin, että marraskuussa ei tunnu yhtä onnekkaalta. Mutta ehkäpä ihanuuden määrä on vakio, ja Helsingissä vaan on niin ihanaa heinäkuussa, että sitä tasoittamaan tarvitaan valtava määrä harmaita ja kylmiä talvipäiviä.

Hei joku Joensuu

Suomi on valtava maa. Tajusin sen viikonloppuna, kun matkustin Ilosaarirockiin. Jumankauta, reilu viisi tuntia junassa, jotta pääsee sinne pikkasen matkaa yläviistoon oikealle. Lappiin on tietenkin pitkä matka, mutta että sinne yläoikeallekin!

Vietin pitkästä aikaa kunnon känni-iltaa puhtaasti suomalaisessa porukassa ja koin ahaa-elämyksiä. Olin ehtinyt vuoden aikana tyystin unohtaa homovitsit.

Ne tosiaan kuuluvat suomalaiseen iltamaan. Että vähintään kaksi miestä ilmoittaa, että heillä on seksisuhde. Ja sitten joko kuvaillaan peppuseksin yksityiskohtia tai vaihtoehtoisessa versiossa puhutaan homoäänellä ja heilutetaan pikkurilliä. Tämä jälkimmäinen on tosin tavallisempi selvin päin.

Ja sitten kaikki nauravat. Koska on se vaan niin älyttömän hauskaa. Vielä tuhannennenkin kerran kuultuna.

Nyt vasta ymmärsin, että tämähän on tärkeä osa suomalaista kansankulttuuria. Näin meillä. Onneksi ulkomaalaiset eivät useimmiten ymmärrä sanaakaan suomea. In Finland we have this thing called homofobia.

Talovahti

Olin kaksi viikkoa lomalla Ranskassa. Valitettavasti jouduin myös tulemaan takaisin. Nyyh. Kaikkien aikojen paras matka.

Onneksi sentään Suomessakin kaikki on kohdallaan. Työt mallilla, uusi koti ja jopa uusi kiva työpaikka talveksi. Oli helppo lähteä ja tavallaan helppo palatakin. Vaikka olisin kyllä kernaasti lomaillut vielä lisää.

Kotini on kuuma, ja rantani on täynnä ihmisiä. Nukun sälekaihtimet auki, mutta aamulla pitää nousta laittamaan ne kiinni ennen kuin aurinko lämmittää liikaa.

Tapasin naapureitani ensi kertaa pari päivää sitten ja kävin esittäytymässä. Sekä alakerran rouva että seinänaapurini vanha leskiherra kysyivät, olenko viikonlopun kotona. Kerroin olevani, ja he olivat helpottuneita. “Ettei talo jää ihan tyhjäksi.”