Ollako vai eikö olla

Kohtuullisen merkittävä päätös tehtävänä, miettimisaikaa yksi vuorokausi. Noudatanko periaatettani – mieluummin kadun sitä, että otin riskin, kuin sitä, että en ottanut – vai heitänkö kolikkoa? Mihinkään järkevään argumentointiin en pysty kuitenkaan, kun kärsin pakokauhusta. Aargh.

Kalenterissa krapula

Kun aamulla – päivällä – heräsin aivan kammottavaan tupakka-punaviinipäänsärkyyn, tajusin yhden perussäännön. Jos on kiireinen ja pystyy laskemaan kuukauden vapaapäivät yhden käden sormilla, ei kannata järjestää itselleen krapulaa sellaiselle harvinaislaatuiselle päivälle. Erityisen paljon se harmittaa, jos päivä sattuu olemaan yhtä kaunis kuin tänään.

Kampesin itseni kuitenkin jossain vaiheessa ylös (onneksi on polvileikkausten jäljiltä tuo loppumaton kipulääkevarasto) ja ulos aurinkoon. Kävin kaverin kanssa syömässä, ja keskustelimme suomalaisista ja tästä, hmm, tilastani. Kaverini siteerasi vapaasti näkemäänsä amerikkalaista stand up -koomikkoa, joka oli ihmetellyt suomalaista tapaa varata kalenterista aikaa krapulalle. Missään muualla ei suunnitella juhlimisia sen mukaan, milloin on aikaa potea krapulaa. Suomessa “krapulapäivä” on myös legitiimi syy esimerkiksi kieltäytyä ehdotetuista tapaamisista. Että en minä voi tulla, kun minulla on silloin krapula. “Ahaa, okei, joku toinen kerta sitten.”

Totta, totta. Mutta minä aion kyllä jatkossa suunnitella ne krapulat joillekin vähemmän tärkeille päiville.

Det värsta

Joo. Entistä haastavampaa, kun tuolta vastapäätäni majailevalta mereltä aikoo tuulla viikonloppuna 14 m/s. Sateenvarjoni on jo nyt aika hajalla.

Ruotsissa järkytyttiin, kun FST:n suomenruotsalainen urheilutoimittaja meni ja kertoi Ruotsin tv:n jääkiekkomakasiinissa, että suomalainen sivistynyt jääkiekkoyleisö pitää Mats Sundinia homona.

On vaikea, vaikea kuvitella, miten toimittajan päähän on pälkähtänyt puhua tästä asiasta urheiluohjelmassa. Mutta tehty mikä tehty.

Ja ruotsalaiset ovatkin olleet tähän asti täysin pimennossa tästä suomalaisten heille keksimästä erittäin hauskasta, omaperäisestä ja uudenaikaisesta stereotyyppiominaisuudesta. Ehkä se nyt vihdoin meni perille.

Mutta mikä parasta, toimittaja pääsi iltapäivälehdissä selittelemään sanomisiaan. Hän valitteli varomattomuuttaan ja vakuutti, ettei itse pidä “Suddenia” homona. Sentään! Aftonbladetissa hän sanoi myös näin:

“Att kalla någon homosexuell är det värsta kraftord du kan använda i Finland. Jag blev själv kallad det, då jag gjorde civil tjänst istället för att ligga i lumpen.”

Kuuulostaa niiiiiin pahalta.

Climate Challenge

Päivän sää oli Suomen syksyä par excellence. Satoi täysin lohduttomasti ja oli säkkipimeää, aamusta iltaan. Katukaivot eivät ilmeisesti vetäneet mitään, koska esimerkiksi juuri kivetyn Tennispalatsin aukion poikki ei löytynyt lätäkötöntä reittiä. Tuulikin yltyi iltaa kohden.

Tulin ajatelleeksi, että tämähän on oikeastaan aika eksoottista. Näin hirveää syyskeliä saa kyllä maapallolta hakea. Ja ääripääthän ovat aina kiinnostavia. Kyllä tätäkin kelpaisi turisteille näyttää. Finnish speciality.

Kun en tänään ollut mitenkään erityisen kaamosmasentunut, se ääripää oli aika hauskakin. Tein syvällisiä taktiikoita, kuinka ylittää Mannerheimintien liikennevalot astumatta virtoihin. Taistelin kaikin voimin, jotta sateenvarjoni (josta ei oikeastaan ollut mitään hyötyä) ei kääntyisi väärinpäin tuulessa – siinä on kysymys oikeasta kulmasta ja kierteestä. Pysähdyin metsäpolulla tekemään tilannearviota: olin lehtien alle naamioituneen vesiesteen ympäröimä, ulospääsytietä ei ollut.

Ja ei kun paranee. Kohta sataa räntää! Miten saa ripsivärit pysymään siistinä, kun taivaalta tulee koiria? Ja liukasta: kuinka ehtiä bussiin kaatumatta? Edessä umpihanki: kantaako se tai löytyykö sieltä jonkun saappaan jäljet joissa loikkia?

Paljon haasteita!

Mediasta ja rasismista

Vietän viikonloppua istumalla lauantaina (selkä ja koko ihminen maailman kauheimman noidannuolen runtelemana) kymmenen tuntia seminaarissa, jonka aihe on vaatimattomasti monikulttuurisuus. Olen valinnut neljästä workshop-aiheesta median. Milloin mä opin? Miksi pääaineeni on viestintä, miksi valitsen tieten tahtoen keskusteluaiheeksi median, miksi oi miksi? Milloin tajuan etsiä edes vähän jotain SUBSTANSSIA?

Kohtalokin (tai vastaava) naureskelee kovapäisyydelleni, sillä se on laittanut työryhmämme vetäjäksi 17-vuotiaan pojan, joka käy ruotsalaista lukiota “medialinjalla”. Kohtalo selvästi tietää, mitä mieltä olen ruotsalaisesta koulujärjestelmästä.

Siellä se 17-vuotias tänään sitten kertoili meille, että miten huonoon suuntaan media on menossa. Sillä oli hienoja termejä kuten “non-objective media” ja “personal fixation”.

No, itse olin väärässä paikassa, mitäpä minä niitä ruotsalaisteinejä syytän. Mutta noin yleisemmällä tasolla: Tässä seminaarissa tuomitaan jyrkästi ennakkoluulot ja stereotypiat ja taistellaan niitä vastaan. Samaan aikaan täällä, kuten muuallakin käsiteltäessä vähemmistöjen asemaa mediassa, on ongelman toista osapuolta sallittua käsitellä aivan miten ennakkoluuloisesti ja epämääräisesti tahansa.

Tänäänkin “media” on tehnyt paljon pahaa. Media haluaa aina vain kertoa huonoja asioita maahanmuuttajista, media tuijottaa pelkkää ihonväriä, media hakee vain sensaatioita, media ei välitä kokonaiskuvasta. Jos mennään oikein yksityiskohtiin, niin “valokuvaajat” ottavat aina vähemmistöistä kuvia yläviistosta, ja “toimittajat” otsikoivat aina juttunsa harhaanjohtavasti.

Jumalauta. Aloittakaa nyt helvetti vaikka erottelemalla toisistaan journalismi ja media. Eilen muuan panelisti syytti “mediaa” siitä, että Louhimiehen elokuvassa Riisuttu mies annetaan huono kuva papeista. Pyydän kuulkaa koko toimittajien ammattikunnan puolesta kauheasti anteeksi!

Sitten kun näiltä kriitikoilta pyytää esimerkkejä median rasismista tai sensaationhakuisuudesta, esimerkit tulevat useimmiten niistä tietyn värisistä (voi miten mukava metaforinen sattuma!) lehdistä. Tämä menee jo vähän toiseen aiheeseen, mutta näille itkijöille haluaisin muistuttaa, että halvalla ei saa hyvää, ja jos ei kukaan osta hyvää, se kuolee pois.

Mutta siis, jos sanan media tilalla olisi mikä tahansa diskriminoitu ryhmä, niin johan kuulostaisi rasistiselta tällainen syyttely!

Telkkarikauppiaiden kulta-ajat

Voi noita rakkaita ruotsalaisia. Puolet Ruotsin uudesta hallituksesta näyttää tehneen elämässään syntiä. Suomen hallituksesta taas ei saa moista epäilläkään, hyi hyi röyhkeät toimittajat! Onpas Suomenlahti taas leveä.

Mutta tuo tv-lupamaksurekisterien julkistaminen on jännä juttu. En ole mitenkään sitä vastaan, päinvastoin. Mutta onkos se sitten niin, että jos joskus voit kuvitella itsesi näkyvään luottamusvirkaan, niin älä ikinä pinnaa lupamaksusta? Kiva selitellä joskus parinkymmenen vuoden päästä, että silloin opiskeluaikana oli kato vähän tiukkaa, opintorahaa ei ollut korotettu 14 vuoteen ja eihän hei kukaan muukaan maksanut.

Ruotsissa on muuten DN:n mukaan melkoinen määrä julkkiksia hankkinut telkkarin ja maksanut tv-luvan tässä lähipäivinä. Sattuipas. Saattaa Suomessa olla samanlainen buumi edessä. Saisikohan nämä telkkarin käyttöönottopäivätkin samalla julkisiksi?

Viron huonot puolet

Tallinna on kaunis kaupunki, jossa on kivoja liikkeitä, kohtuulliset hinnat ja houkuttelevia baareja. Mutta Tallinnalla on yksi tosi paha miinuspuoli: se on täynnä aivan karmeita suomalaisia.

Sen miinuspuolen aina ehtii unohtaa, jos ei siellä vähään aikaan käy. Ja sitten jotenkin psyykkaa itsensä, että en anna niiden häiritä, käyttäydyn itse hyvin ja hymyilen nätisti myyjille ja tarjoilijoille. Että eivät virolaisetkaan varmaan muista niitä satojatuhansia punasilmäisiä, pahanhajuisia suomalaisia, jotka eivät pysy pystyssä passijonossa, olettavat kaikkien virolaisten tietenkin osaavan suomea, puhuvat alentuvasti ja käskevästi ja tekevät kaikin tavoin tiettäväksi, että mehän ollaan teidän yläpuolella. Joo joo, eiväthän virolaiset varmastikaan ole yleistäneet niitä kokemuksia koskemaan kaikkia suomalaisia. Eihän noin pienestä ihminen ikinä mitään ennakkoluuloja luo.

Paskanmarjat. Suomalaiset Virossa ovat vaan niin käveleviä stereotyyppejä, että pahaa tekee, todella.

Viroon pitäisi olla viisumipakko. Ja sen viisumin saisi vain, jos ei ole urpo.

Terapiaa

Sain itkukohtauksen tänään fysioterapiassa. Se tuli siitä, että fysioterapeutti hoki “loistavaa”, kun hölkkäsin jumppasalissa pientä neliötä ympäri, kuudetta kuukautta. Polveni tilanteessa ei ole mitään loistavaa, ja kävi liikaa hermoon se katteeton positiivisuus.

En kuitenkaan tällä kertaa ollut niin rikki, ettenkö olisi samalla uteliaana seurannut, miten fysioterapeutti hoitaa tilanteen. Yksi fyssarikaverini kertoo aina, kuinka työnkuvaan kuuluu aivan yhtä paljon henkinen kuin fysiologinen terapia.

Tämä terapeuttini oli ihan taitava. “Anna tulla, anna tulla, sano, mitä ajattelet”, se kannusti. En kyllä valitettavasti pystynyt sanomaan mitään, koska silloin olisivat padot auenneet toden teolla. Sitten se tuli halaamaan.

Hassu ammatti todella. Epäilemättä siinä joutuu aina silloin tällöin halaamaan ja silittämään asiakkaita.