Retour à…

Nyt, ystävät, nyt päästään asiaan.

Erinomaista kuuluu, kiitos kysymästä. Suorastaan, ai että, miten sitä kuvaisi? Pihakoivukin on silmuilla.

Tämän blogin nimi on retour (pienellä, muodikkaasti). Retour on ranskaa ja tarkoittaa paluuta. Valitsin sen, koska se kuulostaa paremmalta kuin vaikka nyt Paluu. Ranska on myös vähän chicimpää kuin englanti, eikä ruotsissakaan ole mitään blogin nimeksi sopivaa paluuta – återkomst?

Paluu mihin? No Suomeen olin tietysti palannut Ruotsista vain muutama viikko ennen tämän blogin syntyä. Sitten palasin Helsinkiin, tähän ah ihanaan kaupunkiini, josta olin ymmärtänyt niin paljon uutta Tukholmassa.

Retour tarkoittaa myös comebackia mutta sillä ei ole sellaista ylimielistä kaikua kuin comebackilla. Jos tekee comebackin, luulee olevansa jotain. Ilmiölle ei taida olla mitään hyvää suomennostakaan. Joka tapauksessa haaveilin jo tuolloin vuosi sitten tekeväni comebackin (auts!) käsipalloilun pariin, jos vain suinkin polvi sallii. Ja polvi on sittemmin sallinut, kiitos luojan.

Sitten oli vielä paluu töihinkin. Eli on ollut yhtä retouria tämä kulunut vuosi, erittäin mukavaa ja ihanaa sellaista pääosin.

Olen haaveillut kuitenkin vielä yhdestä paluusta. Se olisi paluu Tukholmaan. Sitä on itseasiassa koko vuosi petailtu. Nyt näyttäisi siltä, että paluu toteutuu.

Pääsin englanninkieliseen media- ja viestintätieteiden maisteriohjelmaan Tukholman yliopistoon. Sama laitos, jossa olin viime visiitilläni, eli samat ryhmätyöhelvetit edessä, kyllä kyllä. Mutta koululla on yksi ylivoimainen plussapuoli: sieltä valmistuu väkisinkin maisteriksi, mitä ei minun kohdallani tule ikinä tapahtumaan Helsingin yliopiston viestinnän laitokselta. Koulun käsitys gradusta (= noin 30-sivuinen tieteellinen artikkeli) on myös makuuni – sitä paitsi odotan ihan oikeasti innolla, että pääsen perehtymään lisää lempiaiheeseeni.

Koulu kuitenkin on vain tekosyy paluulle. Oikeampi ja tärkeämpi syy on päästä pelaamaan.

En ymmärrä, miten ihminen voi 26-vuotiaana yhtäkkiä rakastua täysin sekopäisesti johonkin, jota on tehnyt lähes koko ikänsä vähän vasemmalla kädellä (kirjaimellisesti) ja jonka jo kertaalleen täysin kyllästyneenä on hylännyt. Niin on kuitenkin käynyt. Nyt olisin valmis panostamaan aivan kaiken urheiluun. (Eli noudattamaan suunnilleen seuraavaa idiootin päivärytmiä: heräämään aamulla aikaisin treenaamaan, syömään lounaaksi pastaa, nukkumaan päiväunet kuin lastentarhassa, treenaamaan illalla uudelleen ja katsomaan harjoitusten jälkeen sohvalla telkkaria vähämielisenä ennen aikaista nukkumaanmenoa. Revi siitä virikkeitä.)

Mutta se on myähästä ny. Ja varmasti hyvä niin. Jonkunlainen light-versio urheilusta sopii taatusti paremmin minulle. Sellainen löytynee Tukholmasta. Palaan siihen lähiaikoina, jahka sopimusneuvottelut (hahaa!) on saatu päätökseen.

Ja huomio huomio! Jos joku tietää jonkun, joka haluaa vuokrata upean beach mansionini Lauttasaaresta noin vuodeksi alkaen elokuun lopusta, let me know. (Kalustettu 27 neliötä esteettömällä merinäköalalla, parkettilattia, erinomainen kunto, iso vessa, kiva keittiö ja hiekkaranta. 533 e/kk vesimaksuineen. Mainio leskimies naapurina.)

Kahvipaketti

Taas tuli tuotenäytteitä, tällä kertaa paketti Pauligin Mundo-kahvia. Ja mukana tiedote:

“Paulig Mundo valmistetaan UTZ CERTIFIED -järjestön sertifioimista kahvipavuista. Suomessa vielä tuntematon UTZ CERTIFIED on maailmanlaajuinen, puolueettomasti valvottu ja ainoa vain kahviin keskittyvä sertifiointiohjelma. Sertifiointi todentaa kahvin vastuullisen tuotannon. Järjestö tunnettiin aiemmin nimellä Utz Kapeh. Nimessä säilynyt UTZ on Maya-intiaanien kieltä ja tarkoittaa hyvää.”

Nyt kysyisin, että mitä muuta tässä kaupataan kuin hyvää fiilistä! Vähän niinkuin ne Forumin mainokset: “Osta mielipide, saat t-paidan kaupan päälle.”

Eli menestys taattu, kun länttäät tuotteeseesi jonkun äarsjgklsarjgö adäkjfa -leiman ja sanot, että se on maailmanlaajuinen sertifikaatti ja edustaa kaikkea hyvää ja kaunista ja reilua ja että nimi vieläpä tarkoittaa jollakin nandi-heimon kielen murteella kaikkea hyvää ja kaunista ja reilua. “Puolueettomasti valvottu”, huomaa passiivin nerokas käyttö.

Ja sitten vielä kysyisin, miten tämä Mundo eroaa Pauligin muista kahvilaaduista. Ovatko Brazil ja Juhlamokka ja Presidentti täten riistokahvia? Tiedotteen mukaan eivät:

“Kaikki Pauligin paahtamat kahvit on valmistettu korkealaatuisista kahvipavuista, joista viljelijälle maksetaan markkinoiden keskihintaa enemmän. Paulig Mundon tapauksessa viljelijä saa lisäkorvauksen myös sertifioinnista.”

Lue: Paulig Mundon tapauksessa hinta on kalliimpi, koska paketti on brändätty.

Eturistiside

Tämä ei liity mihinkään, mutta päätin laittaa tänne kuitenkin.

Hei sinä, joka olet rikkonut polvesi (ehkä peräti eturistisiteesi)! Mä tiedän miltä susta tuntuu. Jos kaipaat vertaiskokemuksia, niin tässä on. Kirjoitin viime vuoden päiväkirjaa polveni eturistisiteen repeämisestä, leikkaamisesta ja kuntouttamisesta. Todella paskaa puuhaa, joten kaikki myötätuntoni ja onnentoivotukseni sinulle!

polvipaivakirja.doc

Kun Ranska ja suuri ajatus kohtaavat

Nyt pitäisi matkustaa Ranskaan. Siellä voisi tuntea olevansa kaukana, kaukana Suomesta.

Ranskan presidentinvaalit ovat täältä katsottuna aika absurdia kamaa. Turha ketään suomalaista poliitikkoa syyttää konkretian puutteesta, jos vertaa Ranskan ehdokkaiden vaalipuheisiin. Vai voisiko Tarja tai Sauli puhua näin:

“Teidän kanssanne aion palauttaa Ranskalle ylpeyden maan historiasta, joka yhdistyy sen universaaleihin arvoihin. Sillä kun Ranska ja suuri ajatus kohtaavat, ne matkaavat yhdessä ympäri maailman.

Tahdon Ranskan, joka muistaa jälleen valistuksen tasavallan, ihmisoikeuksien ja kansalaisuuden ideaalit, jotka ovat olleet sen voima ja kauneus. Tulkaa, Ranskan naiset ja miehet, kaikista ikäluokista, kaikista ympäristöistä, kaikilta alueilta ja kaikista syntyperistä, tulkaa, kauniin kansakuntamme eloisat voimat, puristakaamme toistemme käsivarsia, yhdessä palautamme maahamme hymyn, yhdessä manaamme pois masennuksen ja rappion pirut.”

Tämä oli Ségo eilen, vaalien ensimmäisen kierroksen tuloksen selvittyä. Anteeksi kökkö käännös, mutta juju onkin siinä, että jos tämän ihan oikeasti suomentaisi, kääntäjä varmaan myös vaihtaisi diskurssin sellaiseksi, että suomalainen pystyisi lukemaan tekstin naama peruslukemilla. Mutta näin Ranskassa puhutaan, ihan totta!

Tai ehkä löytäisit enemmän itseäsi Sarkon ajatuksista:

“Haluan suunnata puheeni kaikille ranskalaisille sanoakseni heille, että täyden työllisyyden yhteiskunta on keino ja päämäärä on täyden kansalaisuuden yhteiskunta. En halua kuin yhtä asiaa: koota Ranskan kansa uuden ranskalaisen unelman ympärille, unelman veljellisestä tasavallasta jossa jokainen löytää paikkansa, jossa kukaan ei pelkää toista, jossa monikulttuurisuutta ei koeta uhaksi vaan rikkaudeksi.

Tämä veljellinen Ranska on antanut minulle kaiken. Olen sille kaiken velkaa. Haluan vuorollani antaa sille kaiken. Tämä veljellinen Ranska, kutsun kaikki hyväntahtoiset ranskalaiset, mikä onkaan heidän syntyperänsä, uskonsa, puolueensa, luokseni, jotta voimme yhdessä sen rakentaa.”

(Sarkon puheen nimi on mahtava: Un nouveau rêve, un nouvel élan. Yksi kirjaimellinen käännös olisi “Uusi unelma, uusi hirvi”, mutta uusi hirvi tarkoittaa tässä kyllä uutta vauhtia.)

Ja niin Ségon kuin Sarkonkin puheet loppuvat aina samalla lailla: Vive la République, vive la France! Tosin Républiquen ja Francen keskinäinen järjestys voi vaihdella.

Last Year's Song

Sitä jotenkin toivoisi, että läheisimpien ihmisten kanssa ei olisi ihan tolkuttomia eroja maailmankuvassa ja perusnäkemyksissä.

Läheinen henkilö x on vuokraamassa omistamaansa asuntoa ja on saanut kolme kiinnostunutta vastausta ilmoitukseensa. Yksi kyselijöistä oli kertonut puhelimessa olevansa virolainen, mitään muuta hänestä ei tiedetä. Ei taustaa, ei ammattia, ei perhesuhteita, ei historiaa. Mutta vuokraaja, minulle läheinen siis, kommentoi: “En halua olla rasisti, mutta mitä jos se rupeaisi pitämään jotain bordellia siellä?”

Miten reagoida? En jaksaisi joka ikinen kerta vetää hirveitä epärakentavia raivareita, mutta en voi sivuuttaakaan. En ehdi aloittaa kolmen tunnin keskustelua, enkä sitä paitsi koe oikeudekseni aina ryhtyä opettajaksi itseäni vanhemmille ihmisille.

Sanoin että toivottavasti et ole tosissasi ja vastailin loppukeskustelun ajan kahdella sanalla kaikkeen. Pilasin todennäköisesti kummankin päivän.

Kesä, perkele!

Paras kiertomeili ikinä oli se, jossa vertailtiin ihmisten tekemisiä eri lämpötiloissa Suomessa ja muualla maailmassa. Tyyliin kun on +5 astetta, muualla pukeudutaan turkkeihin ja Suomessa otetaan jo pihagrilli esille. Muistan sen senkin takia, että viimeinen kohta oli että helvetti jäätyy ja Suomi voittaa euroviisut.

Nyt on ollut kaunista ja keväistä mutta ei nyt sentään ihan kesä. Itse olen pukeutunut monta päivää järjestään liian kevyesti ja hytissyt kylmästä. Ja flunssa on tottakai.

Mutta niin vain oli “kesäisen” lauantai-illan jälkeen Kasinonranta täynnä erästä tiettyä roskaa, sitä mitä vielä viitisen vuotta sitten ei ollut olemassakaan: mäyräkoirapahvia. Kyseinen jäte on lyönyt erittäin nopeasti itsensä läpi ja kasvanut merkittäväksi osaksi suomalaisuutta.

Huhtikuisessa Suomessa mäyräkoirapahviläjät piknik-nurmen ympäristössä kielivät paitsi ilmastonmuutoksesta ennen kaikkea päättömästä suhtautumisestamme kesään. Meillä kesä on mielentila. Se voi hyvin alkaa huhtikuun puolivälissä.

Piti smalltalkata tänään erään laulajan kanssa, kun haastattelu oli ohi mutta juomat vielä kesken. Ajauduimme puhumaan siitä, että Suomen ei pitäisi yrittää olla niin kuin siellä Euroopassa ollaan, kun täällä ei kerta kaikkiaan ole samanlaista.

Konkretiaa: Suomessa pitäisi olla Suomeen sopivia talvikenkiä, joissa on vaikka naskalit pohjissa. Me kävelemme talvisin kuin vaipat housuissa, jotta joten kuten pysyttäisiin pystyssä. Ja Suomessa pitäisi olla vuorellisia kevättakkeja, sillä täällä ei vain voi siirtyä suoraan toppatakista silkinohueen trenditrenchiin kevään muotiväreissä.

Todellisuudessahan se oikea, lämmin kesä alkaa Suomessa vasta paljon “keskikesän juhlan” jälkeen. Heinäkuussa, silloin kun Italiasta, Ranskasta ja Espanjasta tuodut kesän huippumuodikkaat retkut makaavat alennuskorin pohjalla. Silloin kun rekeissä roikkuvat jo syksyn lämpimät ruskeat ja harmaat.

Lokit

Lokit ovat palanneet Lauttasaareen. Missähän ne muuten ovat talvella?

Kun muutin tänne, suurin pelkoni oli, että lokit kirkuisivat aamuisin niin kovaa, ettei täällä voisi nukkua. Nuo viisaat eläimet eivät kuitenkaan asu rannalla vaan saaren keskiosien puistoissa. Rannat ovat ilmeisesti kanadanhanhien aluetta.

Puistoissa lokit kirkuvat kuin henkensä hädässä keskellä yötäkin, kun kävelen kohti kotia. Suljen iPodin ja kuuntelen lokkeja. Kirkunasta tulee kotoisa olo. Olisi niin kiva ymmärtää, mitä ne niin kiihkeästi sanovat. Mutta ei käy kateeksi lähitalojen asukkaita.

MInun asumiseeni linnut eivät ole puuttuneet muuten kuin paskomalla talven aikana hirveät läjät kahteen ikkunaan. Tänään ohjelmassa ikkunanpesua.

Fanitapaaminen

Aivan kerta kaikkiaan mahtava maa tämä Suomi. Ei tällaista voi olla missään muualla.

Oltiin tyttöjen kanssa Turun yössä. Mainio keikka jo sinänsä. Mutta nakkikioskijonossa puoli neljältä yöllä eräs muoviaurinkolasein ja serpentiinein koristautunut nuori mies tuli esittelemään itsensä. Hän oli Toni Suominen, yksi blogini päätähdistä tänä keväänä. Oli oli! Näytti ihan pressikorttinsa, kun ei meinattu uskoa.

Mieletöntä! Suomi!

Ihan rakentavassa hengessä se meni. Blogissa antamani palaute oli mennyt perille, ja koetin rohkaista Tonia jatkamaan tätä suurta journalistiskriittistä keskustelua kommenttiosiossa. Toni lupasi harkita ja pyysi anteeksi, jos on aiheuttanut minulle tai joukkuetovereilleni mielipahaa. Hän myös kysyi, mitä metaforia itse käyttäisin maaleista naistenpäivänä, jos eivät korkkarit ja huulipunat käy. En osannut keksiä parempaa kuin… maali. Mutta se ei kuulemma kelpaa.

Hyvä Toni! Hyvä Suomi!