Myllylä-minkki kuittaa

Olen täällä, olen hengissä. Vihaan pääsiäistä.

Pääsiäisen loputtoman pitkät päivät ja ulkona riehuva takatalvi ovat kuitenkin suoneet minulle runsaasti aikaa nuolla haavojani. Olen kyhjöttänyt huoneessani, tuijotellut tietokoneen ruutua kykenemättä kirjoittamaan yhtä artikkelia, yhtä kolumnia tai yhtä kouluraporttia, nukkunut, nukkunut ja nukkunut. Olen pidätellyt itkua ja hävennyt sitä. Olen syönyt puuroa ja pastaa. Jonakin näistä päivistä kehitin itselleni kuumeen ja kammottavan vatsakrampin, voiko olla mitään psykosomaattisempaa?

Eikö kuulostakin ihan täydelliseltä valmistautumiselta maajoukkueturnaukseen Kyproksella! Joo-o. Sinne minä kuitenkin huomenaamuna lähden, meni syteen tai saveen. Siinä eräässä matsissa muljahtanut nilkka on vielä musta mutta ei kovin kipeä, puujalka reidessä alkaa unohtua. Eilen raahauduin punttikselle ja hankin tuttua ja turvallista lihassärkyä, träningsvärk.

Kyllä tämä tästä taas. Kyproksella näyttäisi olevan lämmintä ja aurinkoista.

Bara skit

Niin nopeasti kaikki muuttuu. 48 tuntia tuon sunnuntain riemun jälkeen hävittiin se vika peli yhdellä maalilla. Ei tullut karsintoja, tuli suora putoaminen Elitserienistä.

Ja yhtäkkiä kaikki on loppu. Ei enää yhtäkään pelireissua, ei yhtäkään utmaningia, ei kaikkia niitä aivan mahtavia ihmisiä, joita olen reilun puolen vuoden ajan nähnyt joka fuckin päivä. Yhtäkkiä pitää alkaa käydä suihkussakin yksin.

Olen ihan sekaisin. Pettynyt, kun tarina ei saanut oikeanlaista loppua. Vihainen itselleni, kun en pystynyt auttamaan joukkuettani enempää. Surullinen niiden puolesta, jotka ovat uhranneet tähän niin paljon. Hämmentynyt ja vielä enemmän sekaisin, kun seuraorganisaatio paljasti tulevaisuudensuunnitelmansa.

Identiteettini on tämän talven aikana ollut vain ja ainoastaan olla osa joukkuetta, tehdä kaikki sen ehdoilla, kuunnella valmentajia kuin mitäkin jumalia, kantaa vastuuta lähinnä omasta syömisestä ja nukkumisesta. Nyt en ole enää mitään. Nyt olen kuin joku turkistarhasta vapautettu minkki, joka ei osaa käyttää vapauttaan. Pian teen varmaan myllylät.

Joskus tammikuussa, kun koti-ikäväni ja käsipallotuskastumiseni oli pahimmillaan, päätin palata kesällä Suomeen. Se oli työasioiden takia pakko päättää silloin. Ja pitkään se tuntui helpolta päätökseltä. Vaa’an toisella puolella koulu- ja käsipalloturhautuminen, rahanpuute, ystävät Suomessa, työt sekä oma koti rannalla. Vaa’an toisella puolella ei juuri mitään. Kaupunki ehkä, mutta ei sekään ole tammikuussa parhaimmillaan.

Miten oikeassa olinkaan, kun kuukausi sitten tajusin, että nyt pitää nauttia, kohta tämä on ohi. En silti ollut ollenkaan valmistautunut, että loppu oli näin lähellä. Onneksi, onneksi, onneksi sentään tajusin nauttia edes hieman ennen kuin oli liian myöhäistä. Onneksi en tehnyt sitä aamukampaa.

Mikä parasta, tällä asennemuutoksella oli aivan valtava vaikutus omaan pelisuoritukseeni. Nämä viimeiset ottelukierrokset olin ihan eri luokan pelaaja kuin siinä sarjan keskivaiheilla. Oli syntynyt hyvä kierre. Mutta se ei sitten riittänyt.

Viimeinen ottelumme pelattiin Märstassa, siellä Arlandan lentokentän pohjoispuolella, fanaattisesta kotikatsomostaan tunnetussa Vikingahallenissa. Tällä kertaa toinen puoli katsomosta oli kuitenkin fanaattisesti meidän puolellamme; paikalle oli tullut kaksi bussillista Bajen Fanseja. (Maineensa veroisesti joku idiootti niistä sai käytöksellään poliisitkin kutsuttua paikalle.)

Lämmittelyssä ja pari kertaa pelin aikana kuulin, että Bajen-katsomo huusi minun nimeäni. Erityisesti lämmittelyssä se oli vähän kiusallista, kun en pystynyt erottamaan, mitä ne tarkalleen ottaen huusivat. Yleensä ne pyytävät vilkuttamaan tai laulamaan tai tyyliin heittämään kuperkeikan. En sitten reagoinut muuten kuin hölmönä hymyillen. Pelin jälkeen sain kuulla. Ne olivat huutaneet: Vii-vill-haa, Joannaa-kvaar!

Menee kylmät väreet selässä, kun ajattelenkin sitä. Ei luultavasti tule toista kertaa elämässä, että tuollainen joukko ihmisiä ilmaisee minulle tykkäämistään kurkku suorana huutaen.

Voi miten mielelläni antaisin niille mitä ne pyytävät.

Bara bra

Joskus kaikki vaan onnistuu ja elämä on täydellistä.

Meillä oli tänään sarjan tokavika matsi. Pakkovoitto, jos haluamme edes taistella sarjassa pysymisestä. Pakkovoitto otettiin, ja tyylikkäästi kymmenellä maalilla. Itselläni onnistui pelissä hämmentävästi ihan kaikki. Sain jopa pelata pari minuuttia omalla, oikealla pelipaikallani, jolle ei tällä kaudella muuten ole ollut asiaa, ja sielläkin onnistui. Se oli niin, niin kivaa. Olin psyykannut itseni ajatuksella, että tänään oli mahdollisesti viimeinen kerta ikinä, kun saan pelata rakkaassa Eriksdalshallenissa, joten siitä pitää nauttia. Nautin, joka sekunnista. Jos voitetaan vielä se vika matsi tiistaina, saan bonuksena yhden tai kaksi karsintaottelua maailman ihanimmassa hallissa.

Minut palkittiin matchens uppladdarena, ja mitä sain palkinnoksi? Axalta viiden kilon laatikon pastaa ja mysliä ja puuroa ja vohvelitaikinajauhoja. (Olisipa muuten ironista, jos joku joukkueemme pelaajista olisi keliaakikko!) Tarttisko joku?

Pelin jälkeen Stockholm City -ilmaisjakelun urheilutoimittaja soitti ja haastatteli. Se oli aika haastavaa ruotsiksi ja puhelimessa, mutta ihan hyvin kai meni. Tapailin oikeita kliseitä. Huomenna sanomiseni lienevät jaossa metroasemien ovilla.

Rakas ihana kämppikseni, unkarilainen 58-vuotias syöpätutkija Anna on ollut katsomassa jo neljä viime kotipeliämme. Nyt se jo kirjoittaa seinäalmanakkaan ylös peliajat ja on musertunut, kun kautemme on loppumassa. Harmittelee, ettei aikaisemmin tullut katsomaan, koska nauttii peleistä niin paljon.

Kun tulin kotiin, Anna oli ostanut minulle voiton kunniaksi orkidean. Lisäksi keittiön pöydällä oli upouusi vohvelirauta, enkä tiennyt itkeäkö vai nauraako. Taustaksi tähän, että kaappini pullistelee Axalta saatuja vohvelitaikinapaketteja, ja kysyin taannoin Annalta, olisiko jollain hänen tutullaan rautaa, niin saisi kaikin mokomin taikinat.  Nyt meillä sitten on vohvelirauta. Ja taustaksi tähän, että meillä on myös toasteri, soodakone, munankeitin, upporasvakeitin,  neljä–viisi erilaista monitoimikonetta, kolme vedenkeitintä, grilli… you name it. Tänään Anna oli käynyt Lidlissä ja melkein törmännyt vohvelirautaan, niin pitihän se ostaa. Maailman suloisin kämppis.

Ja tänään paistoi myös ihana kevätaurinko. Mitä vielä toivoisin.

Björn

Suuri ilta tänään. Melodifestivalin finaali (Ruotsin euroviisukarsinta) alkaa kohta, jihuuuu. Mutta ei siitä juuri mitään uutta sanottavaa, Ruotsi on yhtä sekaisin ja biisit yhtä huonoja kuin aina. Joitakin kivoja  yllätyksiä sentään:

a) Carola osallistui mutta ei voittanut, vaan putosi jo ennen finaalia! Ruotsi, olen vaikuttunut.

b) Björn Gustafsson. Se on tämän vuoden Melodifestivalin ehdoton tähti. Mutta se ei edes ole laulaja, vaan standup-koomikko, joka vastaa Melodifestivalin väliaikaohjelmasta. Ja väliaikaohjelma on selkeästi parempaa kuin itse ohjelma!  On kyllä vähän rasittavaa, kun viime kuukauden aikana ei ole yhtä lehtiaukeamaa painettu tässä maassa ilman ainakin pientä mainintaa Gustafssonista. Toisaalta on se vaan ihan törkeän hauska, juuri selailin klippejä Youtubesta ja kikattelin ääneen. Katsokaa vaikka tämä, Parlament-ohjelmasta eli paikallisesta Uutisvuodosta.

Voi kun BWO jo vihdoin voittaisi.

Snälla, snälla, vastatkaa

Jospa nyt blogistani olisi ensimmäistä kertaa minulle konkreettista hyötyä. Tarvitsen kipeästi (ja aivan helvatan nopeasti) ruotsinsuomalaisia vastaajia niin sanotun graduni pilottitutkimukseen. Häiriköin jo kaikilla keksimilläni meililistoilla ja facebook-ryhmissä, joten miksipä en laittaisi tännekin linkkiä tuohon vaivalla, vaivalla vääntämääni kyselylomakkeeseen.

Pliis täyttäkää se kaikki te tuhannet lukijat, jotka a) asutte Ruotsissa b) olette alle 35-vuotiaita c) osaatte edes jonkun verran suomea (tämän viimeisen ehdon tietysti voi olettaa täyttyvän tässä kontekstissa…). Aihe on ruotsinsuomalaisten nuorten mediakäyttö ja -tarpeet. Aikaa menee pari hassua minuuttia.

Täällä se on.

Asumisen koukerot

Olen lukenut lisää lehtiä (niin koulutyöt katoavat). Olen naureskellut lisää ruotsalaisille.

Ensin Dagens Nyheter. Siinä oli eilen juttu hyvin eksoottisesta ja tuntemattomasta ilmiöstä: omistusasunnoista. Jutussa kerrottiin, että ägarlägenheter on hyvin yleinen asumismuoto manner-Euroopassa mutta että omistusasuntoja on paljon myös Norjassa. Ja nyt hallitus aikoo rakennuttaa Ruotsiinkin asuntoja, jotka omistaja omistaa.

Norjalaisen esimerkkipariskunnan avulla lukijoille selitettiin, mitä termi omistusasunto tarkoittaa. Että se on sama kuin omistaa omakotitalo, paitsi että piha, katto, rappukäytävä ja sensellaiset hoidetaan yhteisesti taloyhtiön kautta. Suurin ero osaomistusasuntoon on, että omistusasunnon saa vuokrata rajoituksetta eteenpäin. Ja toki jutussa käytiin myös läpi, mikä on vuokra-asunnon ja omistusasunnon ero.

Tätä hyvin opettavaista artikkelia ei valitettavasti löydy netistä, mutta tänään oli lehden pääkirjoituskirjoittajakin tarttunut uuteen mielenkiintoiseen asumismahdollisuuteen. Eli jos hankala asia vielä jäi epäselväksi, niin pääkirjoituksessa selitetään.

Sitten Punkt SE, tuo ilmaisjakelu jolla on ärsyttävä nimi. Lehden tämän päivän pääuutinen kertoi, kuinka oikeus lopulta voitti. Jesper-niminen nuorimies oli taannoin vuokrannut akuutissa asuntotarpeessa kaksion Brommasta. Vuokranantaja maksoi itse asunnosta vuokraa 4100 kruunua kuukaudessa mutta pyysi Jesperiltä 7500 kruunua. Teki siis voittoa, vähän kuin kapitalisti. Tämä on Ruotsissa kiellettyä.

Jesper asui asunnossa vuoden ja maksoi pyydetyn vuokran. Muutettuaan pois hän otti yhteyttä vuokralaisten etujärjestöön ja haastoi entisen vuokranantajansa oikeuteen liian korkeasta vuokrasta. Hän voitti jutun ja sai takaisin 25 000 kruunua maksamiaan vuokria. Näin Jesper kommentoi:

“On ihan okei ottaa vaikka viisisataa välistä, mutta ei useita tuhansia.”

“Tämä oli makea voitto. Ei rahoilla niin väliä, mutta sillä että joku käyttää tilannetta hyväkseen.”

(Artikkeliin kuului ilokseni vielä faktalaatikko, josta selviää, miten lainsäädäntö tarkalleen ottaen menee: Vuokraoikeusasunnon saa vuokrata eteenpäin samalla hinnalla, jonka itse maksaa vuokraa. Osaomistusasunnon vuokran maksimimäärä on sama kuin vastaavan, samalla alueella sijaitsevan vuokraoikeusasunnon vuokra. Kalustetusta asunnosta saa pyytää kymmenen prosenttia ekstraa.)

Tämäkään artikkeli ei valitettavasti ole verkossa, mutta taas voin suositella korvaavaa luettavaa. Samassa lehdessä ollut juontaja Carolina Gynningin kolumni Det kommer en poäng i denna krönika löytyy verkosta ja kilpailee tosissaan huonoimman ikinä lukemani kolumnin tittelistä. Ei liity asumisen koukeroihin (eikä muutenkaan mihinkään), mutta pisti silmään.

PS. Minua surettaa, kun en pääse tästä synkeän kyynisestä pilkka-asenteestani. Olisin mielelläni iloinen, hyväuskoinen ja lapsellinen kuten eräät. Mikä neuvoksi?

Pommeja

Turun-laivojen aikataulut ovat aivan epäinhimillisiä. Ihan kiva että pääsee aikaisin aamulla kotiin, mutta ihan heti kuuden jälkeen ei vielä tarttis. Tämä maanantai, kuten edellinenkin, on mennyt puoliunessa.

Puoliunessa aamulla luin kuitenkin lehden ja sain muuttaa perustavanlaatuisesti käsitystäni tästä hienostokorttelistani. Kotikadullani oli eilen aamulla räjähtänyt pommi. Ei ihmisvahinkoja, lähinnä ikkunoita rikki. Epäilty pidätetty. Ja tapahtumien polttopiste oli  onneksi täsmälleen toisessa päässä katua.

Hauskaa, että epäillylle on uutisissa löytynyt sopiva kutsumanimi: Vanha tuttu Stureplansprofil. Titteli on vapautunut, kun edelliset Stureplansprofilit istuvat jo vankilassa. Mutta nyt viimeistään on varmaa, että titteli ei ole mairitteleva, eikä edes neutraali. Sen verran ikäviä konnotaatioita siihen liittyy – esimerkiksi raiskaus, huumeet, pommi.

Uutisista kuulin myös, että tällä samalla rakkaalla kadullani räjähti pommi myös neljä vuotta sitten. Lisäksi perjantaina, keskellä päivää, kahta nuorta oli pistoolilla uhaten viillelty kasvoihin sadan metrin päässä alaoveltani.

Ja sitten vielä, samana perjantai-iltapäivänä tuossa puolen kilometrin päässä oli ryöstetty arvokuljetus.

Tuntuu metropolilta.

Pitääkö kaikki kaunis pilata

Käykää Sipoon ihanassa Storörenissä vaikkapa sunnuntaikahvilla, ennen kuin siitä tulee eliittikaupunginosa – ja ennen kuin sen nimi vaihdetaan Sipoonrannaksi sen takia, että “Storören ei kerro suomenkielisille mitään”.