Lähdössä

Yrittäkää kuvitella miltä tuntuu, kun repussa on vakituinen työsopimus Imageen sekä lentolippu Ecuadoriin.

En osaa kuvailla, miten hienolta.

Rami

Haastattelin Ruotsissa muiden muassa jalkapalloilija Rami Shaabania, joka on Hammarbyn ja Ruotsin maajoukkueen maalivahti. Ramin isä on egyptiläinen ja äiti suomalainen. Juu, edustaa Ruotsia.

Myönnän järkänneeni haastattelun pääasiassa siksi, että olin utelias tapaamaan tyypin. Ammattini parhaita puolia.

Tapasin sen Hammarbyn träningsanläggningillä, eli joukkueen omalla harjoituskentällä, jossa on myös esimerkiksi ruokasali. Siellä pojat söivät lounasta, kun tulin. Keittäjä laittoi ruokaa ja tarjoili. Raskasta se ammattiurheilu.

Sitten tuli Rami ja esittäytyi ihan kelpo suomella. Aika pian vaihdettiin kuitenkin ruotsiksi, kun sen sanavarasto oli aika rajallinen. (Toisin kuin minun ruotsini?)

Mentiin Hammarbyn toimistolle, jossa kuulemma olisi rauhallisempaa. Heillä olikin kokonainen kerros isosta toimistotalosta. Seinillä pelipaitoja ja isoja piirroskuvia tulevasta uudesta kotistadionista. Pokaalit ja kaikki, tietenkin. Ihan kiva nähdä tämmöinenkin Hammarby, totesin.

Kerroin, että tämä on minunkin entinen seurani, eri laji vain. Kun seuran lehdistövastaava sai kuulla tämän, se meni vähän oudon näköiseksi. “Aha. Det gick… så där.” Tämä siis kuvasi käsipallojoukkueemme viime(istä) kautta. En olisi sitä osannut itse paremmin laittaa.

Meillä bondasi hyvin Ramin kanssa, sillä se oli rikkonut kesällä eturistisiteensä. Annoin vähän treenivinkkejä. Mukava tyyppi, todella. Lopuksi se tarjoutui heittämään mut vielä tunnelbanalle. “Du spelar inte numera då?” se kysyi, kun kävelimme autolle. En pelaa, oli työt Suomessa ja halusin palata sinne, vastasin. “Det är ju det. Man måste försörja sig med något”, Rami sanoi ja avasi X5-bemarinsa ovet.

Akalla

Akalla on Tukholman lähiö, josta löytyy tällaisia katuja:

• Finlandsgatan
• Helsingforsgatan
• Imatragatan
• Kotkagatan
• Tavastehusgatan
• Mariehamnsgatan
• Nystadsgatan
• Saimagatan
• Vandagatan
• Torneågatan
• Borgågatan
• Nykarlebygatan
• Sveaborgsgatan
• Kalevalagången
• Sibeliusgången

Ja mikä luonnollisesti, tietenkin, kuuluu vielä tähän joukkoon?

• Drumsögatan

Terveisiä kahvila Stringistä Bondegatanilta

Tukholmassa satoi tänään lunta! Se muuttui pian rännäksi ja nyt se on jo vettä, mutta pienen hetken oli juhlavan tunteellisen nostalgisen ihanaa. Muutenkin hieno reissu tämä. Kaikki haastattelut tehty, paitsi että yksi haastateltava teki oharit, joita ei ehdi nyt paikata. Kysyin yhdeltä haastateltavalta, mitä hän tietää Suomen sotahistoriasta. “Että Suomi oli Hitlerin puolella”, se vastasi.

Olen fikannut paljon pahaa kahvia mutta annan sen anteeksi Ruotsille. Lento lähtee vasta yhdeltätoista. Ehdin käydä vielä katsomassa Hammarbyn miesten matsin Eriksdalshallenissa, omassa henkilökohtaisessa kirkossani.

Ahdistuskin epävirallisesti päättyi tänään. Thank you India, thank you Stockholm.

Lupaan jatkossa panostaa enemmän blogikirjoitusteni laatuun.

Ahdistus ja Tukholma

Kun nyt eräs asia on Suomen-elämässäni erittäin huonosti, hyvä ratkaisu oli tietysti hankkia työmatka Tukholmaan. Tämähän parantaa asioita tosiaan. Ironiaa.

Ensin vietin työpäivän tavaten erittäin mukavia ihmisiä. Haastateltavia ja asiakaspalvelijoita ja ohikulkijoita, jotka eivät lähtökohtaisesti suhtaudu kaikkiin ja kaikkeen negatiivisesti ja joille asiat eivät ole aina ihan helvetin vaikeita. Jopa urheilijat ovat täällä täysjärkisiä ja kivoja.

Istuin tunnelbanassa matkalla sinne sun tänne ja vajosin vanhaan tuttuun t-banamielentilaan. Se on sellainen selittämätön varmuuden ja turvallisuuden tunne, samanaikainen läheisyys kanssamatkustajien kanssa ja omien ajatusten täydellinen kirkkaus ja hallinta. Päämäärä ja tarkoitus, visio ja missio, hyvin tiedossa. Sen kun istuskelee ja ottaa yhteiskunnan mahtavat palvelut itsestäänselvyyksinä, hymisee tyytyväisenä ja katselee Åhlensin mainoksia sinisilmin. Nirvana. Tänk på avståndet mellan vagn och platform när du stiger av.

Sitten päivän päätteeksi pääsin tapaamaan maailman parasta jengiä, Hammarbyn edesmennyttä naisten käsipallojoukkuetta. Söimme middagia ja nauroimme katketaksemme. Oli ihan tismalleen samanlaista kuin viime talvena. (Miksi minä aina uudelleen hämmästyn sitä, että ihmiset ja asiat eivät muutu vuodessa?) Ihan mahtavaa siis.

Ja sitten ei vaan voi välttyä pilkkaamasta itseään, että kukas hullu täältä lähti pois.

Äh. En minä sitä tosissani mieti, en ole miettinyt koko syksynä, kaikesta huolimatta. Totean vain avuttomana, katkerana, kyynisenä ja toivottomana, että tällaistahan täällä tosiaan oli.

Jos viettäisinkin loppuelämäni Tukholman tunnelbanassa.

Suomessa vuonna 2008

Olen tutkaillut kaupan kassajonossa tuoreen Hymy-lehden kantta. Siinä on otsikoita, jotka kai kertovat jotakin jostakin.

Johanna Korhonen ja Hymyn toimittaja – lesbojen kohtaaminen

ja

“Musta morsian vei säästöni”

Kuusi viikkoa

Taas näitä eroja eurooppalaisten hyvinvointiyhteiskuntien välillä. Juttelin puhelimessa ranskalaisen toimittajaystäväni kanssa. Hänellä on äitiyslomasijaisuus eräässä viikkolehdessä. Ystäväni kertoi, että äitiyslomalainen oli synnyttänyt puheluamme edeltävänä päivänä. “Minulla on siis noin kuusi viikkoa töitä jäljellä”, hän laski.

Kuusi viikkoa synnytyksestä. Kävin eilen katsomassa erästä toista kaveriani, jolla on kuusiviikkoinen vauva. Vauva huutaa kurkku suorana kaiken sen ajan, jolloin se ei saa imeä rintaa. Oli täysin käsittämätöntä, miten sellaisen kanssa pärjää, mutta vielä käsittämättömämpää, miten sellaisen äiti voi mennä töihin.

Ranskalaiselle kaverilleni naurahdin ja kehotin arvaamaan, kuinka kauan suomalaiset äitiyslomat kestävät. Hän ymmärsi reaktioni väärin päin ja veikkasi että kolme päivää.

Meinasin kertoa isyyslomistakin, mutta sitten ajattelin, että siinä olisi liikaa yhdelle kerralle.

På fyran

Eilen oli Ruotsissa kaikki taas paremmin. Ensinnäkin käsipallossa. Sitä oli tarjolla paljon; miesten EM-karsinta Suomi-Kreikka pelattiin Vantaalla ja se tuli telkkaristakin, mutta eipä kiinnostanut. Sen sijaan Ruotsi pelasi samoja karsintoja Turkkia vastaan, ja jihuu, sekin näkyi kotitoosastani! Heja tv fyra! Olin huomattavasti enemmän iloinen Ruotsin voitosta kuin surullinen Suomen tappiosta. Ruotsin jengissä oli Hammarbyn pelaajia melkein koko kentällinen, niitä samoja, jotka treenasivat ennen meitä Eriksdalshallenissa viimekin talvena. 42-18. Tuntui hienolta, olin ylpeä. Illalla kun urheilu-uutisissa näytettiin pätkä Suomen pelistä, se näytti Ruotsiin verrattuna lähinnä hidastetulta ikämiesten divarikamppailulta. Sori vaan.

Sitten jäi se TV4 päälle ja katsoin vielä Parlamentet-ohjelman. Se on Uutisvuodon vastine, mutta paljon paljon paljon parempi. Siellä kisaamassa ovat stand up -koomikot, jotka ovat ah niin mainioita. Eilen esimerkiksi loistava Robert Gustafsson sai esittää “suomalaista ruokaohjelmaa“, ja hän esitti juuri täsmälleen sen tyypin, joka ruotsalaisten mielestä on suomalainen. Tuon saman videopätkän alussa on kyllä vielä paljon hauskemmat esitykset Expressenistä ja radion aamushow’sta. Jos ja kun jäätte koukkuun, voitte jatkaa selailemalla Youtubea hakusanalla Parlamentet ja nauraa vedet silmissä ainakin noin viikon.

Ai niin, Ruotsin Idolskin on paljon parempi. Heja Lars Eriksson.