le Débat

Hitto. Missasin eilen kaksi tuntia Ranskan presidentinvaalikeskustelusta – ja se oli todellakin missaus, sillä Ranskassa ei vaalikeskusteluja järjestetä turhan takia. Edellinen oli vuonna 1995.

1995. Eurooppalainen. Demokratia.

Onneksi näin sentään viimeiset 40 minuuttia. Kyllä, tentti kesti kaksi tuntia 40 minuuttia. Tokihan sitä juttua on ehtinyt patoutua 12 vuodessa.

Ja onneksi on internet. Tunnin it-taistelun jälkeen löysin ja sain asennettua oikeat liitännäiset, ja vihdoin nauha pyörii, jihuu!

Tämä on mielenkiintoista, suosittelen kaikille ranskantaitoisille. Aiheesta on hyvää keskustelua myös Hesarin kirjeenvaihtajan Minna Nalbantoglun blogissa.

Vapaus, veljeys, tasa-arvo. Ainakin lehdistönvapauden kanssa on ollut vähän niin ja näin tämän vaalikampanjan aikana, veljeydestä voi käydä juttelemassa Pariisin lähiöissä, mutta tasa-arvo, ah, se toteutuu.

Kumpikin toiselle kierrokselle päässyt presidenttiehdokas saa sekunnilleen saman verran puheaikaa televisiossa. Tätä aikaa mitataan tv-ruudussa näkyvillä laskureilla, sekunnin tarkkuudella. Aivan kuin lätkämatsissa näytetään ruudussa tilannetta ja peliaikaa. Lisäksi keskustelun juontajat raportoivat vähän väliä: ”Madame Royalilla on nyt kaksi minuuttia etumatkaa.” Aivan kuin urheilukilpailuissa.

Kun keskustelu oli loppu, Madame Royalilla oli kolme minuuttia etumatkaa. Juontajien ei auttanut muu kuin sanoa Monsieur Sarkozylle, että Monsieur, teillä on nyt kolme minuuttia ilmaista puheaikaa.

Sarkolla leikkasi. Hän ilmoitti maireasti suovansa Madame Royalille kolme minuuttia enemmän, sillä ”puheen määrä ei ratkaise, vaan laatu”.

Miten tylsä paikka Eurooppa olisikaan ilman Ranskaa.