Armotonta menoa

Vietin hauskimman, rankimman ja riehakkaimman neljän päivän viikonlopun pitkään aikaan. Maajoukkueleirillä Siuntiossa.

Se voi tietysti kertoa jotain elämäni yleisestä ”riehakkuudesta”, mutta kyllä se ennen kaikkea kertoo siitä, että (joukkue)urheilu on vaan aivan mahtavaa!

Leiri oli kaikkea tätä:

  • Urheilua. Parit treenit/ottelut päivässä. Välissä ruokaa ja lepoa. Ei sitä ihminen paljon muuta sitten jaksa. Ja kaikkensa antaneena on ihanaa.
  • Kipua. Paitsi että lihakset olivat pelkkiä kovia möykkyjä jo torstain jälkeen, terve polveni ei ole kovinkaan terve. Siinä on joku jännetulehdus tai vastaava – minä idiootti en osaa säädellä rasitusmääriä ollenkaan. Jos pystyn edes jotenkuten liikkumaan, pelaan. Buranaa vaan ja kunnon lämmittely, niin kyllä sen unohtaa. Tunniksi. Kärsin tästä kärsimättömyydestä sitten pahimmassa tapauksessa loppuikäni.
  • Taantumista. Ihanaa kun ei tarvinnut koko aikana katsoa peiliin, kuivata hiuksia (kampauksena ponnari ja pinnejä), laittaa ripsiväriä (meikkinä huulirasva), käyttää rintsikoita (urheilutoppi), kenkiä (läpsykät tai käsiskengät) tai farkkuja (sortsit ja verkkarit). En lukenut lehtiä, en surffannut netissä. En käyttänyt sivulauseita tai ajatellut monipolvisia ajatuksia. Luultavasti joukossa juttujen tasokin laski, mutta pysyi kuitenkin runsaasti kännijuttujen tason yläpuolella ja nauratti monin verroin enemmän.
  • Vessahätää. Majapaikassamme oli vedet poikki suurimman osan ajasta, niin että vessaan pääsi vain autolla hallille viiden kilometrin päähän. Se oli oikeastaan aika hauskaa, kun 20 ihmistä pidätteli.
  • Naurua. Puolet joukkueesta oli deppareita eli ensikertalaisia maajoukkueessa. Saivat sitten kantaa kamojamme, kerätä tuomareiden nimmareita kriittisiin ruumiinosiin, esittää aerobic-näytöksiä, räppejä ja lauluja kenttäkuulutuksena koko Siuntio-cupin turnausyleisölle. Kävellä hallille. Näytellä orgasmia. Siivota majapaikka. Käydä mutalammessa aamu-uinnilla. Ja ne olivat kaikki niin mahtavia tyyppejä! Oli ihan uskomattoman hauskaa – käsittääkseni myös deppareilla.
  • Aurinkoa. Oli kaunein ilma moneen vuoteen Siuntio-cupissa. Vaikka vähän tuulikin. Palaneita neniä ja olkapäitä. Jäätelöä. Kesäää!
  • Lehdistöä. Jouduin taas väärälle puolelle, haastateltavaksi. Tämä ah niin merkittävä siirtoni on saanut vielä laajemman mediahuomion kuin taannoinen vatsatautini SM-finaalien aikaan� Olen entistä enemmän haastateltavan puolella – se ei ole kivaa! Ensimmäisessä haastattelussa kaksi toimittajaa piirteli kuvioita muistivihkoonsa ja näytti enemmän sanelua kirjoittavalta ekaluokkalaiselta kuin uteliaalta toimittajalta. Toinen ei kysynyt ainoatakaan kysymystä mutta kirjoitti kuitenkin ”haastattelustaan” puolen sivun jutun. Tätä kutsuisin loisimiseksi. Teki mieli sanoa sille, että nyt pöllit kyllä toisen toimittajan tekemän työn. Tosin tässä tapauksessa suurimman työn teki valmentajamme, joka käytännössä saneli kysymykset ja jutut.
    Olin myös ruotsinkielisessä tv-haastattelussa, ja se se vasta kamalaa oli! Onneksi olivat leikanneet pahimmat takeltelut pois. Mutta pääsinpä sanomaan telkkarissa mest viktig. Hyvä Joanna.
  • Pikkufaneja. Sain antaa nimmareita parille polvenkorkuiselle kannustajalle. Se on niin söpöä! Ne tarjosivat kumpaakin käsivartta vuorotellen, ja kysyin että kirjoitanko tosiaan molempiin. ”Mulla on kaks kättä!” toinen vastasi. Minä tyhmä.

Ja nyt pitäisi palata arkeen. Äh. Miksei aina voi olla leiri?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s