Pikku-Ebbat

Helsingissä on kesällä aivan mahtavan ihanaa. Tämän taisin kertoa aika monta kertaa jo viime kesänä, joten jääköön nyt vain maininnaksi. Mutta tulin Tukholmasta kyllä mieluusti takaisin aloittamaan toisen ihanan kesän Lauttasaaressa.

Oli yksi toinenkin syy, miksi oli yllättävänkin kivaa tulla takaisin.

Olen aiemmin ollut sitä mieltä, että erityisesti ruotsalaiset miehet ovat ärsyttäviä, kun ne ovat niin laitettuja. Kuinka hirveää onkaan, että ne ovat seisseet aamulla peilin edessä ainakin tunnin kauemmin kuin minä (eli yhteensä ainakin pari minuuttia yli tunnin).

Nyt yhtäkkiä huomioni kuitenkin kiinnittyi Tukholman naisiin. Ehkä siksi, että tämän kevään naisten muoti on niin poikkeuksellisen karmeaa.

Ne muodikkaat naiset ovat aika kamalan näköisiä juuri nyt. Niillä on kaikilla mustat legginsit ja (parhaassa tapauksessa sentään) mustat piukeat sortsit siinä päällä. Variaatio on joku pari senttiä tavallista pidempi paita ja pelkät legginsit. Sitten vielä ballerinatossut jalkaan, ja illuusio ala-asteen jumppatunnilta karanneista koululaisista on täydellinen.

Mutta ei siinä vielä mitään, että muoti on rumaa. Sehän on ohimenevää. Hurjaa ja jotenkin pelottavaa on se, että näitä legginsneitejä kuolleeksi blondattuine pehkoineen on mahdoton erottaa toisistaan. Vaikka tämä muoti menee ohi, nuoret naiset pysyvät iäti aivan toistensa näköisinä (eikä se valkoinen takkuharja edes mene koskaan muodista).

Ne käyttävät lukemattomia tunteja ja tuhansia ja tuhansia kruunuja laittautumiseen, puunaavat ja pukertavat, tavoitteenaan näyttää tismalleen samalta kuin kaikki muutkin. Mikä tragedia!

Ensimmäiset kuukauteni Tukholmassa koin tyypillistä suomalaista alemmuutta. Olin ruma ja tyylitön, kömpelö ja tyhmä. Nyt tilanne on kääntynyt ihan päinvastaiseksi. Minua säälittää ne kloonireppanat. Onkohan niillä yhtään omaa ajatustakaan?

Jään usein kahvilassa tai metrossa katsomaan jotakuta ja mietin, miksi haluaisin tutustua juuri tuohon tyyppiin. Mitä mielenkiintoista tuossa ihmisessä on? Helsingissä niitä mielenkiintoisia yksityiskohtia löytyy ihmisistä huomattavasti helpommin ja enemmän kuin Tukholmassa. Ehkä emme ole täällä kovin tyylikkäitä ja muodinmukaisia, mutta ainakin meissä on jotain omaa ja persoonallista.

Pyydän anteeksi yleistyksiä, ne ovat luonnollisesti kärjistyksiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s