Toinen sesonki

Vein sandaalit suutariin. Ne oli ostettu Ranskasta, La Rochellesta, viime kesänä. Muistaakseni olivat alennusmyynnissä. Päälliosa punaista punosta. Käytin niitä noin puolitoista kuukautta lähes päivittäin. Sitten joko tuli syksy tai sandaalit hajosivat, en muista kumpi oli pakottavampi syy vaihtaa kenkiä.

Tänä kesänä en ole tähän mennessä tarvinnut sandaaleja (toteaa hän katkerana). Nyt kun vihdoin tarvitsisin, kaupoista ei enää löydy kuin muutamat rumilukset virumassa alennuslaarissa. Etsiessä minulle tuli ikävä viimekesäisiä punossandaalejani, joiden punokset olivat irronneet pohjasta.

Kaiken lisäksi minulle puhkesi äkillinen kulutusallergia ravattuani viime viikolla työasioissa shoppailuhullujen teinien kanssa kaikki Helsingin vaatekaupat läpi. Ne sanoivat, etteivät halua maksaa takista ainakaan yli satasta, koska ”sitä kuitenkin käyttää vain yhden sesongin”.

Miksi sandaalien pitäisi olla yhden sesongin juttu? Miksi en korjaisi viime kesäisiäni? Ja ennen kaikkea, miksi helkkarissa ne eivät KESTÄ kuin sen sesongin, eli tässä tapauksessa jonkun vaivaisen heinäkuun?! Esittäisin saman kysymyksen kyllä myös kännyköistä, mp3-soittimista, pesukoneista ja H&M:n neuleista.

Niinpä kaivoin sandaalit kaapista ja kiikutin korjattaviksi. Tietysti kantalaput vaihdettava samalla, ”muuten ei kannata korjata”. Hyvä on, vaihdetaan kantalaput, paljonko? Kolmekymppiä.

Jep. Ostin nuo alun perin ehkä puolella korjaushinnasta, ja olisin saanut kolmellakympillä kolmet uudet. Mikä oikeastaan määrittelee, mitä kannattaa korjata? Onko se tavaran lähtöhinta vai se, kuinka kiintynyt omistaja siihen on? Saahan vaikka kuinka huonolaatuisista sandaaleista hyvät, kun tarpeeksi paikkailee. Ja toisaalta vaikka kengät olisivat maksaneet monta sataa, jos niistä ei tykkää, niitä ei kannata korjata.

Mutta kiesus, kolmekymppiä… No, ainakin olin luontoystävällinen, ja kerrankin eivät uudet kengät hierrä! (Kun lähden sipsuttelemaan muutaman tunnin päästä Barcelonaan. Hasta luego.)

Yksi kommentti artikkeliin ”Toinen sesonki

  1. Toden totta! Samoin tässä pohdin, raaskisiko viedä suutari-sedälle intialaiset kolmen euron kengät. Jotka vaan ovat niin mukavat ja nätit, mutta irvistävät jo molemmista päistä… :|

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s