Learning

Kiirettä pidellyt. Töitä ja koulua, ja sitten vieras Suomesta, ah miten mukavaa. Saatiin kierrettyä kohtuullisen monia niistä kahviloista, joihin olen kaivannut seuraa. Paljon lattea ja muffinsseja siis. Tosin oli niin syksyistä, että terasseilla istuskelu jäi haaveeksi vain.

Koulu on mahtavaa. En tiedä, opinko siellä mitään akateemista, mutta mikä etuoikeus, lottovoitto ja onnenpotku onkaan saada viettää päiviään noin kansainvälisessä seurassa! Tällaista se on:

  • Nepalilainen opiskelija aikoo tehdä lopputyönsä jostakin televisioon liittyvästä. Hän uskoo voivansa lopputyöllään ”auttaa suuresti maataan”.
  • Georgialainen opiskelija nauttii koulun kahvilassa luennon alkua odotellessamme oluen.
  • Luennoitsija kertoo Manuel Castellsin asuvan osan vuodesta Barcelonassa siitä syystä, että kannattaa FC Barcelonaa.
  • Ruotsalainen opettaja kertoo opiskelijoille, että koulun seinällä oleva valokuva esittää Ruotsin entistä pääministeriä Olof Palmea, ”joka murhattiin vuonna 1989”. Onneksi, tai ehkä epäonneksi, paikalla on toinen ruotsalainen korjaamassa.
  • Italialainen luennoitsija, vanhempi herrasmies, toistaa jokaisen lauseen vähintään viisi kertaa ja on sen jälkeen huolissaan, ymmärsimmekö me. Hänen maailmansa on onneksi niin simppeli, että kymmenvuotiaskin ymmärtäisi. Näin se menee: Pohjois-Euroopan mediasysteemi on Democratic Corporatist Model ja Pohjois-Amerikassa, Britanniassa sun muissa on Liberal Model. Democratic Corporatist on yhtä kuin ”partisan press” ja Liberal on ”neutral press”. Nostan käteni ja kysyn haastavasti, että mitähän opettaja mahtaa tarkoittaa neutral pressillä. Herra luulee, etten tiedä mitä sana neutral tarkoittaa, ja selventää: se on ”objective press”! Ja katsos, pikkuoppilas, Pohjois-Euroopassa taas on puoluesidonnainen, ”non-objective”, lehdistö.
  • Sitaatti venäläiseltä naisopiskelijalta: ”Women are not human beings!”
  • Suomalainen, Lontoossa asuva luennoitsija kertoo pitävänsä Suomea yhtenä maailman nationalistisimmista maista ja siksi erittäin ahdistavana paikkana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s