Stureplan, jatkokurssi 2, koko oppimäärä

En pääse näistä eroon. Ehkäpä olenkin salaa kateellinen Stureplan-jengille, ja siksi jatkuvasti tilitän inhoani…

Kieltämättä ilmiö kiehtoo minua – se että Ruotsin koko viihdekulttuuri on koottu tuon yhden alueen tai pikemminkin termin alle. Tuskin yhteenkään paikannimeen Ruotsissa liittyy yhtä paljon tunteellisia konnotaatioita kuin Stureplaniin. Tämän sanoi Alex Schulmankin, Stureplan-toimittaja, jota aikoinaan haastattelin. Hän kertoi olleensa kaverinsa kanssa futiksen EM-kisoissa (muistaakseni Portugalissa), joissa ruotsalaisfaneilla oli tapana kirjoittaa isolle lakanalle, miltä paikkakunnalta he ovat kotoisin. Katsomossa näkyi siis Jönköpingiä ja Nyköpingiä ja Linköpingiä. Schulman kavereineen päätti kirjoittaa lakanaan Stureplan. Saivat olla aika yksinään koko matkan.

Stureplan edustaa bileitä, pinnallisuutta, rahaa, kauneusleikkauksia, päihteitä, julkkiksia, mielistelyä, seksismiä. Meillä Suomessa ei ole samanlaista kivasti kokoavaa termiä – eihän Helsingissä edes ole yökerhoja eri kaupunginosissa. Sen sijaan täysin sijaintiin liittymätön termi Sedula pääsee jo aika lähelle, mutta on sekin vielä merkitykseltään aivan liian rahvaanomainen.

Mutta mielenkiintoisinta Stureplanissa on se, että sieltä nousee jatkuvasti uutisia, jotka koskettavat kaikkia meitäkin, jotka ehdoin tahdoin pysyttelemme kaukana mokomasta paheiden pesästä. Tässä pari sellaista.

Ensinnäkin tuo jo mainittu Alex Schulman sai aikaiseksi tämän syksyn mittavimman ruotsalaisen sananvapauskeskustelun. Hän päätoimitti aikoinaan Stureplan-lehteä (joka jo itsessään on näkemisen arvoinen, suosittelen – ja ehkäpä jonkunlainen media-analyysikin siitä olisi paikallaan) ja juonsi veljensä kanssa visailuohjelmaa telkkarissa. Sitten hän keksi alkaa pitää lehden nettisivustolla blogia nimeltä Att vara Alex Schulman, vaatimattomasti. Blogista tuli nopeasti todella suosittu, sillä Schulman kirjoitti hyvin, terävästi ja itseironisesti ja ennen kaikkea oli hemmetin ilkeä. Pian myös hänen vaimonsa ja veljensä blogit saivat satoja tuhansia lukijoita. Keväällä Aftonbladet osti Schulmanin omille sivuilleen.

Syyskuussa Schulman löysi rajansa. Hän kertoi blogissaan häpeävänsä, että työskentelee samassa lehdessä kuin Aftonbladetin tv-kriitikko Jan-Olov Andersson. Tästä syntyi tietenkin lehden sisäinen riita, jota päätoimittaja Kalle Jungkvist kommentoi ylevästi sanomalla, ettei puolusta Alexin blogin sisältöä, mutta puolustaa hänen oikeuttaan ilmaista itseään vapaasti. Pari päivää myöhemmin Schulman kuitenkin ilmoitti lopettavansa bloginsa, josta oli hänen mukaansa tullut ”hirviö”. Hän vetäytyi ovelasti kaikesta vastuusta, väitti että ”bloginkirjoittaja Alex Schulman” on fiktiivinen hahmo ynnä muuta näppärää retoriikkaa. Tämä ei mennyt läpi kaikille, ja yksi jos toinenkin kolumnisti ilkkui Schulmanin selitykselle. Eniten huomiota herätti kuitenkin (ruotsinsuomalaisen) lehdistöasiamies Yrsa Steniuksen lausunto, jonka mukaan hän oli hyvin iloinen blogin lopettamisesta. Hän sanoi Vi-lehden haastattelussa näin: ”I Sverige är ni väldigt förtjusta i konsekvensneutralitet. Men uppväxt i Finland har jag ett lite annat perspektiv. Lever man i skuggan av en makt som Sovjetunionen, som när som helst kan hota landets självständighet, så känner också medierna ansvar för att inte bruka yttrandefriheten hur utmanande som helst.”

Suomi pääsi siis mukaan, jihuu! Ja Neuvostoliitto ja suomettuminen ja koko hela hoito – way to go, Stureplan! Muun muassa Dagens Nyheterin pääkirjoitussivulla Steniuksen lausuntoa ihmeteltiin. Minä ihmettelen lähinnä, miten Stureplan-blogin ja Suomen Neuvostoliiton-politiikan ylipäänsä voi rinnastaa, ja toisaalta myös sitä, miten ykskantaan DN-pääkirjoittaja tuomitsee Suomen lehdistön itsesensuurin kylmän sodan aikana. Mutta ehkä olen vain liian tiukasti kiinni suomettumistabujen vaivaamassa suomalaisessa historiankatsannossa.

(Stenius kirjoitti vastineen tähän, mutta en valitettavasti löydä sitä nyt millään.)

Syksyn toinen Stureplania suurempi uutinen nousi otsikoihin taas tänään ja inspiroi minut kirjoittamaan.

Kun kuulin pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa tittelin (ammattinimikkeen) Stureplansprofil, se oli vielä kohtuullisen neutraali sana, jolla kuvailtiin Stureplanin vakibilettäjiä. Keväästä alkaen sillä on ollut aivan eri merkitys. Tässä tarina lyhyesti: Kaksi Stureplansprofilia, 21 ja 25 vuotta, oletettavasti raiskasi 19-vuotiaan humalaisen naisen keväällä yhteisen bileyön päätteeksi. Nainen soitti saman tien poliisille, teki rikosilmoituksen ja meni sairaalaan. Hänestä löydettiin runsaasti vammoja ja haavoja, jotka viittasivat raiskaukseen. Koko Ruotsi on seurannut raiskausoikeudenkäyntejä aivan erityisellä kiihkolla, sillä ne ovat kosketelleet monia suuria periaatekysymyksiä.

Nainen oli aiemmin harrastanut halukkaasti väkivaltaista seksiä kummankin Stureplansprofilin kanssa kaksin ja kolmisin, ja oikeudenkäynneissä tuotiin julki hänen koko monipuolinen seksihistoriansa – tiedättehän, tyyliin ”ei tällaista naista tarvitse raiskata”. Naiselle oikeudenkäynnit olivat ehkä vieläkin kammottavampi kokemus kuin syytetyille. Hänen piti muun muassa esittää oikeussalissa, miten hän ääntelee nauttiessaan seksistä ja miten silloin, kun häntä raiskataan.

Kohahduttavia olivat myös julkitulleet tekstiviestit, joita profiilit olivat lähettäneet toisilleen tapahtumaa seuranneena päivänä. He sopivat, etteivät puhu tapahtuneesta ulkopuolisille, kutsuivat naista ”meidän omaksi jengihuoraksi” ja muistelivat, kuinka ihanaa alistaminen oli ollut.

Lehdissä miehiä on kutsuttu koko ajan Stureplansprofileiksi, mutta netissä heidän nimensä, kuvansa ja yhteystietonsa ovat levinneet kuin metsäpalo. He joutuivat myymään omistamansa ravintolan ja muuttamaan pois Tukholmasta. Tiettävästi nainen on saanut yhtä paljon uhkailuja ja joutunut myös psykiatriseen hoitoon.

Käräjäoikeus vapautti miehet järjettömällä perustelulla: Raiskaus oli selvästi tapahtunut, mutta ei ollut näyttöä siitä, että miehet olivat ymmärtäneet raiskaavansa. Eli että he eivät olleet käsittäneet (kuulleet), että nainen ei halua.

Hovioikeus tuomitsi miehet neljäksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Kun hovioikeuden päätös tuli, kouluni kahvilan telkkari avattiin ja koko kahvila hiljeni. Kun uutisankkuri oli sanonut tuomion, kaikki rupesivat taputtamaan.

(Tänään kerrottiin, että miehet aikovat hakea valituslupaa korkeimpaan oikeuteen. Lisää jutusta täällä.)

Koulukaverini tuntuvat siis tulkitsevan tätä samoin kuin minä, mutta juttu jakaa kyllä mielipiteitä yhtä paljon kuin Stureplan. Yksi joukkuekaverini juuri vaahtosi profiilien puolesta – ja millä argumentein: hän tietää naisen harrastaneen seksiä tämän ja tämän ja tämän kanssa, joten eihän sitä taatusti ole raiskattu. Ja sitä paitsi hänen poikaystävänsä tuntee Stureplansprofiilit. En haluaisi kuitenkaan uskoa, että jako olisi ihan niin yksinkertainen kuin miltä se vaikuttaa: juhlin Stureplanilla –> uskon miehiä, vihaan Stureplania –> uskon naista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s