Luento

Olin tänään koulussani vapaaehtoisesti, kuuntelemassa lehdistöasiamies Yrsa Steniuksen luentoa. Vapaaehtoisuuden kunniaksi en ottanut mitään muistiinpanoja, joten nyt mennään muistijälkien varassa. Luennon aihe oli jotakuinkin ”40 vuotta julkisen sanan palveluksessa”, eli sen olisi voinut muotoilla myös ”Yrsa Steniuksen elämä”. Stenius istui luentosalin eteen yhden puolitäyteen kirjoitetun A4-printin kanssa ja puhui taukoamatta puolitoista tuntia omasta urastaan, mutta nivoen sen taitavasti yleisempiin moraalisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kunnioitettavaa ja nautinnollista. Luento herätti päässäni paljon eritasoisia ajatuksia.

  • Stenius on suomenruotsalainen ruotsinsuomalainen. Hän on asunut yli 30 vuotta Ruotsissa, mutta puhuu edelleen suomenruotsia. Olen ennenkin ihmetellyt tätä: Suomenruotsalaiset, jotka muuttavat Ruotsiin, pitävät tiukasti kiinni omasta murteestaan. Suomenkieliset taas siirtyvät samantien riikinruotsiin, vaikka olisivat kuulleet (ja puhuneetkin) miten paljon tahansa suomenruotsia Suomessa.
  • Mikä vielä kummallisempaa, Stenius teki ruotsissa virheitä, joita en uskonut että äidinkielenään ruotsia puhuva voisi tehdä. Hän sanoi en vännen ja trettio en år. Hämmästelin tätä ruotsalaiselle luokkatoverilleni, joka oli sitä mieltä, että ”suomenruotsalaiset tekevät niitä usein”. No ei hitossa! (Tätä pidän oikein tyypillisenä negatiivisena suomalaisstereotypiana: ne eivät oikein osaa puhua, eivät edes omaa äidinkieltään.) Osaako joku selittää? Voiko esimerkiksi esiintymisjännitys tai huolimattomuus tai kiihtymys aiheuttaa sen, että sotkee äidinkielensä substantiivien suvut keskenään? Itse en tiedä, kun suomessa ei ole sukuja.
  • Ja sitten sisältöön. Stenius on työskennellyt pitkään Aftonbladetissa eri pomohommissa, esimerkiksi kulttuuritoimituksen esimiehenä ja poliittisena päätoimittajana. Hän on kuitenkin taustaltaan vasemmistointellektuelli ja sanoi itsekin viehättävän suoraan, että hänen oli vaikea perustella itselleen ja muille, miksi on töissä sellaisessa lehdessä. Koska hän kuitenkin tahtoi pitää paikastaan kiinni, hänen oli keksittävä perustelu. Ja hän keksi. Se meni jotenkin näin: Aftonbladet on kaupallinen lehti, jota myydään irtonumeroina, siitä ei pääse mihinkään. Siksi sen lööpissä on oltava kaupallisia uutisia. Mutta siinä on myös vakavaa ja kunnianhimoista sisältöä. Se on Steniuksen mielestä ”jännittävä hybridi” ja tasoltaan korkealuokkaisempi kuin esimerkiksi karmeat brittitabloidit – ja suomalaiset iltapäivälehdet. Oho! Aiheeseen palattiin luennon lopuksi kyselyosiossa, ja Stenius selvensi: Hänen tarkoituksensa ei ollut puolustautua sillä, että ”ollaan sentään vähemmän kamalia kuin ne muut”, vaan hänen mukaansa Ruotsissa on syntynyt eurooppalaisittain ainutlaatuinen iltapäivälehtikonsepti, jossa on selkeästi sekä asiaa että viihdettä. Hmm. Voi olla totta, että ruotsalaiset iltapäivälehdet ovat asiapitoisempia kuin suomalaiset, mutta minusta ne ovat ennen kaikkea todella ankeita. En voi käsittää, kuka ostaa lehden, jonka lööpissä luvataan päivästä toiseen, että ”Aftonbladet paljastaa talven parhaan laihdutuskuurin” tai ”Expressen vertaili halvimmat digiboksit” tai ”neljä ruotsalaista kertoo seksielämästään”. Metron ja Stockholm Cityn lööpit ovat lähes poikkeuksetta, ihan perusuutiskriteereillä mitattuna, mielenkiintoisempia kuin Aftonbladetin ja Expressenin – ja ne saa ilmaiseksi.
  • Steniuksen ”elämän mies” on natsiarkkitehti Albert Speer. Hän poikkesi omasta elämäntarinastaan pitkästi kertoakseen Speerin tarinan, josta hän on kirjoittanut kaksi kirjaa. Speer vältti kuolemantuomion Nürnbergissä väittämällä kivenkovaan, ettei tiennyt juutalaisten kansanmurhasta. Steniuksen peruskysymys on, kuinka niin fiksu, lukenut ja valloittava ihminen voi mennä mukaan johonkin niin kammottavaan kuin Hitlerin kolmas valtakunta. Missä menee raja, jolloin kukin meistä sanoo, että ei, nyt riittää? Vai siirtyykö raja pikkuhiljaa, ja samalla ihminen sokeutuu? Niinkö kävi Speerille? Hän vertasi Speerin rajanvetoa omaan työuraansa iltapäivälehdessä: Missä olisi mennyt hänen rajansa? Millaisen jutun julkaisemisen jälkeen hän olisi jättänyt lehden? Stenius huomautti, että rajanveto on helpompaa, jos on vaihtoehtoja – eli jos on vaikkapa muita työpaikkoja tarjolla. Vaikka Stenius toki puhui ihmisen moraalista ja eettisistä valinnoista yleisellä tasolla, tämä natsi-Saksan ministerinä ja iltapäivälehden päätoimittajana työskentelemisen rinnastaminen toisiinsa oli minusta mielenkiintoinen veto.
  • Steniuksen avoimuus oli hämmästyttävää ja erittäin aseistariisuvaa. (Helppoa tietysti nyt olla avoin, kun on jo kertonut kaiken kirjassakin. Mutta kuitenkin.) Hän puhui paljon vallan vaikutuksesta ihmiseen ja kertoi, kuinka titteliriippuvainen hänestä itsestään oli erilaisten päätoimittajuuksien jälkeen tullut. Hän on perheetön yksineläjä, ja kun hän ei enää ollut päätoimittaja, hän ”ei enää ollut mitään” ja sairastui vakavaan masennukseen. Voi tätä ura- ja perhekeskeistä maailmaa.
  • Lopuksi hän kertoi myös, miksi luopui päätoimittajuudesta. Tämäkin on näemmä jo julkisuudessa ja kirjallisuudessa puitu tarina, mutta minulle uusi. Aftonbladetilla oli Steniuksen aikaan kaksi päätoimittajaa, ja tuli tilanne, että toisen heistä oli luovuttava tehtävästään erään kolmannen hyväksi. Ja kappas, päätoimittajilla oli suhde keskenään – mies oli toisaalla naimisissa. Stenius ajatteli, että jos hän nyt pakottaa miehen luopumaan päätoimittajuudesta, tämä palaa vaimonsa luokse Värmlantiin (vai missä se nyt olikaan). Niinpä Stenius luopui. Ja masentui. Ja suhde loppui.
  • Näin puhui Stenius valehtelemisesta: Valheet tuhoavat ihmisten sosiaalisen kanssakäymisen. Jos emme voi luottaa toisen ihmisen sanaan, kaikelta kommunikaatiolta putoaa pohja pois. Ja toisaalta, emme pystyisi elämään ilman valheita, sillä ihmisen sosiaalisiin taitoihin kuuluu toisinaan välttämättä asioiden kaunistelu, puolitotuudet ja hienovaraisuus. Mielenkiintoinen lisänäkökulma Joannan suureen kommunikaatioteoriaan.

4 kommenttia artikkeliin ”Luento

  1. Mielenkiintoista… Kerran kaverin kanssa pohdimme natseja myös, ihan tavissotilasta, jonka työ on vaikkapa saattaa ihmisiä kaasukammioon. Senki voi olla pakko perustella, mutta sen on varmasti vaikeampi kuin Speerin, koska se näkee ja tekee käytäntöä koko ajan. Tuli mieleen, että käykö natsisotilaalle niinku väkivaltaisessa parisuhteessa elävälle: eskaloituvan (pitemmällä aikavälillä ainakin) väkivallan kierteessä väkivalta normalisoituu ja siitä tulee tapa olla parisuhteessa. Pelosta tulee arkipäivää eikä muista enää muusta. Tappaminen on minun työtä enkä osaa muuta? En ehkä luota siihen, että ihmiset yleensä on mitenkään fiksuja ja ihania jos konteksti on vinksahtanut.

    Oon miettiny joskus myös tuota valehtelua ja periaatteessa oon samaa mieltä kuin Stenius: jos me ei yhtään voitais luottaa siihen, että ihminen puhuu totta, kommunikaatio olis erilaista. Ei siitä välttämättä pohja putoais, mutta se olis tavallaan semmonen small talkin ja tarinankerronnan tanssi eikä siinä olis samanlaista toivetta ajatusten, tunteiden tms. vilpittömästä siirrosta tai sielujen kohtaamisesta. Kyllähän me nytkin sanotaan paljon asioita mitä ei erityisesti tarkoiteta, ja paljon asioita ymmärretään ihan eri tavalla kuin mitä on tarkoitettu ja silti vaan jatketaan keskustelua tyytyväisenä. ”Totuus” on lisäksi monesti niin kovin hetkellistäkin.

    Tulipa laverreltua, hyvää joulua!

    Tykkää

  2. Hei, onko tästä Joannan suuresta kommunikaatioteoriasta ollut puhetta aiemminkin? Vai missasinko nyt jonkin pointin? :O

    Hyvää joulua multakin! Ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle. Puss och kram.

    Tykkää

  3. Kiitos pohdinnoista Anderson! Tuo väkivaltainen parisuhde -vertaus saattaisi toimia jopa sekä hakkaajaan että hakattuun. ”Normaalin” raja siirtyy pikkuhiljaa kummallakin osapuolella?
    Hyvää joulua sinnekin! (Sorry, mä sensuroin sukunimeäni näistä kommenteista, kun mulla on vähän google-kammo.)

    Anskis, suurta kommunikaatioteoriaa ei ole varsinaisesti esitelty julkisesti, eli älä huoli, et ole missannut mitään ratkaisevaa jaksoa tästä jännittävästä jatkokertomuksesta. Mutta outoa jos en ole sulle livenä koskaan paasannut siitä? No, se päivä tulee vielä. Pyydän siis anteeksi inside-juttua. Ja hyvää joulua!!!

    Tykkää

  4. Kyllä se taitaapi (tutkijoiden mukaan) siirtyä koko sillä populalla, joka tilanteessa elää. Eli myös mahdollisilla lapsilla.

    Odotamme myös kommunikaatioteorian julkistamissa täällä blogissa!

    Ja sori sukunimestä, se on jääny lempinimenä mieleen :)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s