Kouluvalitus, osa n+1

Se oli koulun kopiokoneen reistaaminen, joka pysähdytti minut. Pysähdyin vakavasti miettimään, kuinka ala-arvoinen ja surkea tuo minun kouluni onkaan. Olemme siis siirtymässä ruotsalaisen koulujärjestelmän pilkkaamisessa korkeakouluasteelle.

Juu juu, kopiokoneet reistaavat kaikkialla, en aio valittaa siitä.

Olen yrittänyt olla valittamatta liikoja, kahdesta syystä: a) Itsepähän valitsin kouluni – tietäen täsmälleen, mitä oli luvassa. b) Olen vetänyt sitä niin löysin rantein, että en ole jaksanut edes ärsyyntyä. Mutta jos nyt vaikka vain kerron hieman koulun opiskelumetodeista ja käytännöistä.

Meillä on kerran viikossa luento. (Ja tätä siis kutsutaan termillä heltidstudier.) Jokaiselle luennolle meillä on lista etukäteislukemisista, noin 50–150 sivua eri teoksista. Käsittääkseni juuri kukaan ei lue ainakaan kaikkea vaadittua. Itse olen joskus lukenut, vain todetakseni, että luennolla opettaja referoi etukäteislukemiston sisällön mutta ei pahemmin kritisoi tai kehittele siinä esitettyjä ajatuksia. Näin ollen on melko turha lukea mitään etukäteen. Tai vaihtoehtoisesti käydä luennoilla.

Pari päivää luennon jälkeen meillä on seminaari, aka ryhmätöiden esittely. Ryhmätöissä pitää yleensä keskustella ryhmän kanssa luennon aiheesta ja luetusta kirjallisuudesta, ja seminaarissa ryhmä esittelee keskustelun pääkohdat muulle luokalle. Käytännössä hyvällä tsäkällä yksi ryhmän jäsen on lukenut tekstit ja kertoo muille, mitä niissä oli. Useimmiten pitää palauttaa sivun mittainen yhteenveto opettajalle ”dokumentaatiota varten”. Yksi opettaja möläytti suoraan, että ryhmätyöt eivät vaikuta arvosanoihin, ne pitää vain tehdä. Kerran kirjoitimme ryhmämme kanssa yhteenvedon sekaan absurdeja sininen sammakko -tyyppisiä virkkeitä, ihan vain protestiksi sitä vastaan, ettei kukaan edes lue papereita. Palautetta emme ole saaneet koskaan.

Arvosanat saadaan kurssin päätteeksi suoritettavan kotitentin perusteella. Kotitentissä on kolme–neljä esseekysymystä, joiden sivumäärä on rajattu kolmeen tai neljään, vain ja ainoastaan siksi että opettajat eivät jaksa lukea pidempiä. Tämä aiheuttaa melkoisia haasteita. Neljään sivuun referoitavaa kurssikirjallisuutta on satoja, satoja sivuja, parhaimmillaan kymmenkunta teosta. Tehtävä saattaa sisältää neljä–viisi alakysymystä, ja kysymykset ovat usein aivan käsittämätöntä kapulakieltä. Vai mitä pidätte esimerkiksi tästä: … How is the power over the discourse (in the societal context) and within it (as representations in pictures and texts) related to different categories that intersect?

Nyt päästään siihen reistaavaan kopiokoneeseen. Kuten mainitsin, on olemassa lista jokaista luentoa varten luettavista teksteistä. Tekstit löytyvät kirjoista, joita koulumme kirjastossa on yleensä 1–5 kappaletta. Niistä yhden saa lainata yhdeksi yöksi, muut viikoksi. Meitä opiskelijoita on 30.

Yhtälö ei siis ihan toimi. Ruotsissa opiskelijat ostavat itse melko paljon kirjoja. Meille lähetettiin ennen koulun alkua lista niistä kirjoista, jotka suositellaan ostettavaksi – ”ymmärrämme toki, ettet voi ostaa kaikkia”. Lista koski syyslukukauden kahta kurssia ja siinä oli pitkälti yli kymmenen kirjaa. Ostin yhden, joka kuulemma olisi tarpeen kummallakin syksyn kurssilla. Sitä ei käytetty kummallakaan.

Kun kenelläkään ei ole rahaa ostaa kirjoja eikä niitä ole lähellekään riittävästi kirjastossa, ainoa vaihtoehto on kopioida. Olisi kiva tietää, kuinka paljon rahaa laitoksemme tekee kopiokorttien myynnillä. Ruotsissa on kuitenkin tuoreehko laki, joka kieltää kopioimasta kirjoista yli 15 sivun pätkiä. Tämän opettajamme kertoivat meille painokkaasti kurssin tervetulotilaisuudessa ja jatkoivat sitten: ”Tehkää tällä tiedolla mitä lystäätte, mutta meidän pitää se teille kertoa.” Opettajat ja laitoksen johto kulkevat jatkuvasti aulan kopiokoneen ohi ja näkevät, kuinka se aamusta iltaan suoltaa opiskelijoille kiellettyjä oppikirjakopioita. Ja kohauttelevat harteitaan. Ja vetoavat kirjaston rahanpuutteeseen.

Kärjistetyin esimerkki tästä tekopyhyydestä tuli ensimmäisen kotitenttimme aikaan. Tentissä oli kysymys, johon oli poikkeuksellisesti vain yksi lähdeteos. (Eikä auta, jos on lukenut sen kurssin aikana, kun pitää kirjoittaa essee lähdeviittein ja sivunumeroin.) Teos maksoi kirjakaupassa yli sata euroa. Sitä oli kirjastossa viisi kappaletta, joista ainakin yksi oli lainassa kurssimme ulkopuolisella (vaikka sen ei pitänyt olla mahdollista). Eräänä aamuna meitä oli koululla viisi kurssilaista ja yksi kirja, ja halusimme kaikki kopiot kirjasta. Kaikki kolme kopiokonetta olivat rikki. Menimme koputtamaan kurssimme vetäjän työhuoneen ovelle kysyäksemme, jos saisimme käyttää opettajien konetta tässä poikkeustilanteessa. Vetäjä sanoi otsa kirkkaana, että ei hän voi sitä sallia, kun se on laitonta, ja neuvoi meidät ystävällisesti lähimpään kopiointiliikkeeseen. Kiitos.

Esimerkiksi seuraavalle luennolle minulla olisi luettavana erinäisiä lukuja neljästä eri kirjasta. Yhden olen onnistunut jonottamaan kirjastosta viikon lainaan, yhdestä olen tänään ottanut sillä riivatun reistaavalla kopiokoneella satakunta kopiota (meni puoli tuntia ja hermot ja paljon suomalaista metsää), kahdesta muusta en niin jaksa stressata. Katson ensin, mikä on seminaaritehtävä ja kotitenttikysymys, ja päätän sitten, kannattaako niiden hankkimiseksi nähdä vaivaa.

Näin. Älkää siis tulko Ruotsiin opiskelemaan.

4 kommenttia artikkeliin ”Kouluvalitus, osa n+1

  1. Hih, huvitti tuo kuvailusi päivistäsi kirjastossa. Täällä Saksassa on ihan vastaava meininki. Kopiokoneet laulaa aamusta iltaan, ja yliopistoa ympäröivät pikkukadut ovat täynnä kopiointiliikkeitä (ja kirjakauppoja). Kaikki tulostaminen ja kopiointi maksaa, ei ole mitään lukukausikiintiöitä. Sinänsä hyvä, ei tule vahingossakaan turhuuksia tulosteltua (ja tuhottua suomalaista metsää).

    Hauska yksityiskohta täällä on se, että kirjastoissa ei ole kirjoja (!). Ne pitää tilata kirjaston nettisivuilla omilla tunnuksilla, minkä jälkeen kirjat saapuvat parissa päivässä nimelläsi ja numeollasi rumiin hyllyihin. Meille muualta tulleilta on siinä riittänyt ihmeteltävää. Hiljaa itsekseni (ja heikkoina hetkinä kovaa ja julkisesti) olen huomannut kritisoivani systeemiä – kun meillä Suomessa… Vielä vaikeampaa on myöntää homman toimivan. Täällä kun on muutama ihminen enemmän kirjoja tuhoamassa ja kadottamassa kuin Suomessa. Ja maassa maan tavalla.

    Tykkää

  2. Tunsin kuinka osui ja upposi, tuo maassa maan tavalla. Mikään ei tietenkään ole helpompaa kuin valittaa suomeksi suomalaisille lukijoille, että Suomessa on kaikki paremmin. Yritän välttää tekemästä sitä, ainakaan ihan koko ajan. Mutta minusta tulee kyllä vuosi vuodelta suurempi suomalaisen koulujärjestelmän fani – tosin yliopisto on sitten taas eri asia.

    Ja kyllä, mitä olen kuullut esim KTH:sta ja Handelsista, niin ilmeisesti laadukkaampaakin korkeakouluopetusta olisi täällä tarjolla.

    Koitin huvikseni miettiä jotakin kouluasiaa, joka olisi täällä paremmin kuin Suomessa… Vaikka kouluni kuuluukin Tukholman yliopistoon, se on oma pieni laitos erillään kampuksesta. Byrokratia on siis aika pientä, välit henkilökuntaan tuttavalliset, meillä on oma kirjasto jne. Olisi siis kaikki mahdollisuudet erittäin hyvin organisoituun ja laadukkaaseen opetukseen. Mutta kun ei.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s