Bara skit

Niin nopeasti kaikki muuttuu. 48 tuntia tuon sunnuntain riemun jälkeen hävittiin se vika peli yhdellä maalilla. Ei tullut karsintoja, tuli suora putoaminen Elitserienistä.

Ja yhtäkkiä kaikki on loppu. Ei enää yhtäkään pelireissua, ei yhtäkään utmaningia, ei kaikkia niitä aivan mahtavia ihmisiä, joita olen reilun puolen vuoden ajan nähnyt joka fuckin päivä. Yhtäkkiä pitää alkaa käydä suihkussakin yksin.

Olen ihan sekaisin. Pettynyt, kun tarina ei saanut oikeanlaista loppua. Vihainen itselleni, kun en pystynyt auttamaan joukkuettani enempää. Surullinen niiden puolesta, jotka ovat uhranneet tähän niin paljon. Hämmentynyt ja vielä enemmän sekaisin, kun seuraorganisaatio paljasti tulevaisuudensuunnitelmansa.

Identiteettini on tämän talven aikana ollut vain ja ainoastaan olla osa joukkuetta, tehdä kaikki sen ehdoilla, kuunnella valmentajia kuin mitäkin jumalia, kantaa vastuuta lähinnä omasta syömisestä ja nukkumisesta. Nyt en ole enää mitään. Nyt olen kuin joku turkistarhasta vapautettu minkki, joka ei osaa käyttää vapauttaan. Pian teen varmaan myllylät.

Joskus tammikuussa, kun koti-ikäväni ja käsipallotuskastumiseni oli pahimmillaan, päätin palata kesällä Suomeen. Se oli työasioiden takia pakko päättää silloin. Ja pitkään se tuntui helpolta päätökseltä. Vaa’an toisella puolella koulu- ja käsipalloturhautuminen, rahanpuute, ystävät Suomessa, työt sekä oma koti rannalla. Vaa’an toisella puolella ei juuri mitään. Kaupunki ehkä, mutta ei sekään ole tammikuussa parhaimmillaan.

Miten oikeassa olinkaan, kun kuukausi sitten tajusin, että nyt pitää nauttia, kohta tämä on ohi. En silti ollut ollenkaan valmistautunut, että loppu oli näin lähellä. Onneksi, onneksi, onneksi sentään tajusin nauttia edes hieman ennen kuin oli liian myöhäistä. Onneksi en tehnyt sitä aamukampaa.

Mikä parasta, tällä asennemuutoksella oli aivan valtava vaikutus omaan pelisuoritukseeni. Nämä viimeiset ottelukierrokset olin ihan eri luokan pelaaja kuin siinä sarjan keskivaiheilla. Oli syntynyt hyvä kierre. Mutta se ei sitten riittänyt.

Viimeinen ottelumme pelattiin Märstassa, siellä Arlandan lentokentän pohjoispuolella, fanaattisesta kotikatsomostaan tunnetussa Vikingahallenissa. Tällä kertaa toinen puoli katsomosta oli kuitenkin fanaattisesti meidän puolellamme; paikalle oli tullut kaksi bussillista Bajen Fanseja. (Maineensa veroisesti joku idiootti niistä sai käytöksellään poliisitkin kutsuttua paikalle.)

Lämmittelyssä ja pari kertaa pelin aikana kuulin, että Bajen-katsomo huusi minun nimeäni. Erityisesti lämmittelyssä se oli vähän kiusallista, kun en pystynyt erottamaan, mitä ne tarkalleen ottaen huusivat. Yleensä ne pyytävät vilkuttamaan tai laulamaan tai tyyliin heittämään kuperkeikan. En sitten reagoinut muuten kuin hölmönä hymyillen. Pelin jälkeen sain kuulla. Ne olivat huutaneet: Vii-vill-haa, Joannaa-kvaar!

Menee kylmät väreet selässä, kun ajattelenkin sitä. Ei luultavasti tule toista kertaa elämässä, että tuollainen joukko ihmisiä ilmaisee minulle tykkäämistään kurkku suorana huutaen.

Voi miten mielelläni antaisin niille mitä ne pyytävät.

5 kommenttia artikkeliin ”Bara skit

  1. Eksyin blogiisi vahingossa kun yritin etsiä tietoja omistusasumisesta Ruotsissa. Ja unohduin tunneiksi selaamaan juttujasi. Aivan huppuja! Kiitos monista makeista nauruista!

    Tykkää

  2. Vaikka aihe ei ole ehkä mikään iloisin, niin hittolainen kun taas ja jälleen kerran täytyy todeta, että sä kirjoitat ihan pirun hyvin! Tämänkertainen bloggaus vaan nyt oli hyvä, älyttömän hyvä.

    Jatkatko kuitenkin pelaamista suomessa?

    Tykkää

  3. Kiitos, kiitos. Paljon. Byäääh.

    Liisa, en usko että jatkan. Tällä hetkellä tuntuu että ei enää ikinä huvita pelata missään muualla. Mutta kattoo ny.

    Tykkää

  4. hei, hengessä mukana täällä. tippa silmässä melkein… ;/ kuinka kauan jmk:lla vielä, ja kaupungissa? saako tulla kylään kuitenkin, jos tulee sille puolen lahtea?

    Tykkää

  5. Kiitos dear. (Häpeän jälleen dramaattisuuttani, ja nyt alkaa jo ottaa päähän, että aina häpeän.) JMK:lla käyn tätä nykyä enää ihanan harvoin, ehkä noin kerran kahdessa viikossa. Huoh, helpottavaa. Kokonaan se loppuu joskus kesäkuun puolivälissä. Juhannukseen mennessä olen Suomessa.

    Vieraat ovat nyt tervetulleempia kuin koskaan. Ihanaa kun kaikki ihanat ihmiset Suomesta muistuttavat olemassaolostaan ja saavat minut kaipaamaan kotia, the real thing.

    Miten sulla menee? (Jos häipyy Facebookista, on erityisen velvollinen päivittämään blogiaan!) Tule tänne, tule tule!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s