Voittamisesta

First things first. Voitettiin – ehkä vähän yllättäen – se koko paska. Siis Challenge Trophy -turnaus Kyproksella. Kultamitalit Suomeen!

Oli mahtavaa pitkästä aikaa riemuita voitosta ihan täysillä, like there’s no tomorrow. Muistelin että edellinen yhtä ratkiriemukas kerta oli vuonna 2003, vika SM-kultakeväämme.

Ja sitten mietin, että on varmaan olemassa paljon joukkueurheilijoita, jotka eivät ikinä saa kokea kunnon voitonjuhlia (varsinkin jos junnuturnauksia ei lasketa). Jotka vaan sattuvat aina pelaamaan väärässä joukkueessa väärään aikaan. Eivät pääse suihkuttamaan samppanjaa, heittämään valmentajaa suihkuun, tekemään kunnon pelaajakasaa, pussailemaan pokaalia, ynnä muuta kliseistä. Tällä kertaa en itsekään tehnyt kyllä mitään noista, kliseet on jo koettu eikä niitä tarvitse vain tavan vuoksi toistaa. Mutta lauloin sentään vähän Sankareita ja We Are The Championsia.

Niin että tässä mielessä olen itse kiitettävän usein sattunut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, vaikka nyt viisi viime vuotta olenkin saanut repiä riemuni muista asioista. Kyllä yhdet voitonjuhlat aina silloin tällöin tekevät psyykelle hyvää!

2 kommenttia artikkeliin ”Voittamisesta

  1. Heh :) Mää oon just tuommonen. Mutta yksittäinenkin voitto tuntuu hyvältä, sarjanousu jne. En silti väitä osaavani pussata pokaalia. Me nimittäin voitettiin kerran kaukalopallon SM-kultaa ja vuosien jyväskyläläisjuhlia pitkin naamoin sivusta seuranneina ei sitten oikein osattukaan muuta ko hymyillä typerästi rivissä. Vieläki naurattaa maalaisvoittajat :D

    Tykkää

  2. Joo, ehdottomasti yksittäinen voitto voi tuntua tosi hyvältä, jopa paremmalta. Kultajuhlissa se riemu vaan on jotenkin niin ilmeistä, ehkä joskus jotenkin pakotettuakin. Sitä ei tarvii selitellä, ja silloin saa tosiaan tehdä melkein mitä haluaa, hölmöillä koko rahan edestä. Ja sit niihin liittyy nuo kliseet ja rituaalit jotenkin tosi vahvasti. Teidänkin ois pitäny vaan viedä poika saunaan ;)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s