Ei olla ystäviä

Toiseksi kamalinta toimittajan ammatissa, heti litteroinnin jälkeen: kun haastateltava tekee oharit, mitä sattuu ihan jatkuvasti, sille ei saa suuttua. Pitää pommittaa puhelimella ja sähköpostilla ja toivoa, että sillä on pokkaa vastata. Jos se vastaa, pitää olla ylintä ystävää, ihan kuin mitään ohareita ei olisi ollutkaan. Ihan kuin en olisi viettänyt ensin puolta päivää haastattelua valmistellen ja sitten toista puolikasta haastateltavaa turhaan odotellen. Ihan kuin mulla ei mitään muuta tekemistä olisi.

Sillä haastattelun haluan edelleen. Eli voitaisko sopia [uusi] tapaaminen?

Kumma kyllä, tähän nöyristelyyn tottuu, eikä sitä edes aina ajattele niin. Pitää lähtökohtaisesti pitää haastateltavia epäluotettavina, arvaamattomina luontokappaleina. Joskus ne ilmaantuvat paikalle tai vastaavat puhelimeen, joskus eivät. Ja sitä ihan oikeasti ilahtuu, jos ne vaikka viisien oharien jälkeen lopulta pitävät sanansa. Kun muistaa, että tämä on vain työtä, pääsee paljon vähemmällä. Yritän.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s