Kerjäläiset

Voisin kirjoittaa ainakin sadan asian ja ihmisen paluusta. Siis paluusta elämääni. Hämmästelen päivittäin, kuinka mikään ei ole vuodessa muuttunut. Eihän vuosi ole pitkä aika, mutta minulle ne kaikki asiat tuntuvat tosi kaukaisilta.

Pakko saada luetella vielä pari. Unicafé. Salaattilinko. Jogurttipurkkien kierrätys. Hedelmien punnitseminen kaupassa. Lauttasaaren urheilukenttä. Missä hän on nyt -henkilöiden keksiminen. Bussit. Perhe.

Ja sitten vielä yksi vähän kurjempi jälleennäkeminen: se mies, joka pysäyttää ihmisiä keskustan kaduilla ja pyytää viroksi euroa puhelinkorttiin. Se on kyllä muuttunut vuodessa. Sen verkkaritakki on entistä resuisempi ja tukka epäsiistimpi, ja luultavasti entistä harvempi vastaantulija uskoo sen puhelinkorttitarinaan. Mutta puhelinkortti sillä on edelleen kädessä.

Näinpä tänään sen Helsingin toisenkin vakiokerjäläisen, sen naisen jolla on aina käsi pitkällä ojossa ja joka kysyy ”onks teil antaa”. Sen vaatteet näyttivät itseasiassa siistimmiltä kuin viime kesänä. Hyvä, kai.

Ja sitten mietin taas kerran, että keitähän nämä tyypit ovat. Miksi niistä ei kirjoiteta lehdissä niinkuin romanikerjäläisistä? Miksi niiden kotiseuduilta ei tehdä reppareita, tai seurata putkaan ja sairaalaan? Miksi kukaan ei järkyty, kun se nainenkin menee tuolla ympäri kerjäten sangen kovaäänisesti ja siekailematta päivästä ja vuodesta toiseen?

Sosiaalipornoa, joo, tietenkin, mutta eikös tuo romaniuutisointi sitten muka ole.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s