Kuusi viikkoa

Taas näitä eroja eurooppalaisten hyvinvointiyhteiskuntien välillä. Juttelin puhelimessa ranskalaisen toimittajaystäväni kanssa. Hänellä on äitiyslomasijaisuus eräässä viikkolehdessä. Ystäväni kertoi, että äitiyslomalainen oli synnyttänyt puheluamme edeltävänä päivänä. ”Minulla on siis noin kuusi viikkoa töitä jäljellä”, hän laski.

Kuusi viikkoa synnytyksestä. Kävin eilen katsomassa erästä toista kaveriani, jolla on kuusiviikkoinen vauva. Vauva huutaa kurkku suorana kaiken sen ajan, jolloin se ei saa imeä rintaa. Oli täysin käsittämätöntä, miten sellaisen kanssa pärjää, mutta vielä käsittämättömämpää, miten sellaisen äiti voi mennä töihin.

Ranskalaiselle kaverilleni naurahdin ja kehotin arvaamaan, kuinka kauan suomalaiset äitiyslomat kestävät. Hän ymmärsi reaktioni väärin päin ja veikkasi että kolme päivää.

Meinasin kertoa isyyslomistakin, mutta sitten ajattelin, että siinä olisi liikaa yhdelle kerralle.

Yksi kommentti artikkeliin ”Kuusi viikkoa

  1. Niinpä. Täällä pohjoismaissa usein suhtaudutaan pitkiin äitiyslomiin itsestäänselvyytenä, ja kauhistellaan ihmisiä jotka vievät lapsensa töihin alle vuoden ikäisenä. Itse aina yritän muistuttaa toisenlaisesta todellisuudesta ja huudella suhteellisuudentajun perään, kun me ollaan kuitenkin se poikkeus, ei sääntö. Loppumaailma toimii ihan toisin.

    Mutta en kyllä kerta kaikkiaan käsitä, miten muutaman kuukauden ikäisen vauvan, saati pariviikkoisen voi viedä hoitoon, kuten monissa maissa on pakko tehdä. Se on tosi surullista.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s