Ahdistus ja Tukholma

Kun nyt eräs asia on Suomen-elämässäni erittäin huonosti, hyvä ratkaisu oli tietysti hankkia työmatka Tukholmaan. Tämähän parantaa asioita tosiaan. Ironiaa.

Ensin vietin työpäivän tavaten erittäin mukavia ihmisiä. Haastateltavia ja asiakaspalvelijoita ja ohikulkijoita, jotka eivät lähtökohtaisesti suhtaudu kaikkiin ja kaikkeen negatiivisesti ja joille asiat eivät ole aina ihan helvetin vaikeita. Jopa urheilijat ovat täällä täysjärkisiä ja kivoja.

Istuin tunnelbanassa matkalla sinne sun tänne ja vajosin vanhaan tuttuun t-banamielentilaan. Se on sellainen selittämätön varmuuden ja turvallisuuden tunne, samanaikainen läheisyys kanssamatkustajien kanssa ja omien ajatusten täydellinen kirkkaus ja hallinta. Päämäärä ja tarkoitus, visio ja missio, hyvin tiedossa. Sen kun istuskelee ja ottaa yhteiskunnan mahtavat palvelut itsestäänselvyyksinä, hymisee tyytyväisenä ja katselee Åhlensin mainoksia sinisilmin. Nirvana. Tänk på avståndet mellan vagn och platform när du stiger av.

Sitten päivän päätteeksi pääsin tapaamaan maailman parasta jengiä, Hammarbyn edesmennyttä naisten käsipallojoukkuetta. Söimme middagia ja nauroimme katketaksemme. Oli ihan tismalleen samanlaista kuin viime talvena. (Miksi minä aina uudelleen hämmästyn sitä, että ihmiset ja asiat eivät muutu vuodessa?) Ihan mahtavaa siis.

Ja sitten ei vaan voi välttyä pilkkaamasta itseään, että kukas hullu täältä lähti pois.

Äh. En minä sitä tosissani mieti, en ole miettinyt koko syksynä, kaikesta huolimatta. Totean vain avuttomana, katkerana, kyynisenä ja toivottomana, että tällaistahan täällä tosiaan oli.

Jos viettäisinkin loppuelämäni Tukholman tunnelbanassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s