Vein tanaan meidan matkalaisten pyykkeja pesulaan. Pesula oli yhta kuin perheen olohuone. Kaksi pikkupoikaa vetelehti likaisella sohvalla ja katsoi piirrettyja telkkarista. Katosta roikkui kaksi puista tennismailaa, seinalla oli kontaktimuovilla paallystetty Jeesus. Lattia oli sementtia.
Perheenaiti lajitteli tottuneesti vaatteemme varin mukaan pinoihin ja katseli arvioiden ketsuppitahroja paidassani. Kahdeksan taalaa, han ilmoitti hinnaksi. Melko kallista, yleiseen hintatasoon nahden. Olen taalla jo tottunut tinkimaan suunnilleen kaikesta, mutta nyt en yhtakkia pystynytkaan tekemaan muuta kuin nyokkaamaan. Sí, bueno. En kerta kaikkiaan voinut sanoa, etta liian kallista, kun hymyilevainen harvahammas taalla luojan selan takana hinkkaa kasin ketsuppitahrapaitaani ja ripustelee stringejani narulle. Ettako minulla ei olisi varaa maksaa siita kahdeksaa taalaa.
Aina valilla se iskee, lankkarin huono omatunto. Onneksi se halveni, kun perheenaiti pyykkeja hakiessani yritti korottaa hintaa kymppiin.
retour 