Ikuistetut hetket

Kokeillaanpa vaihteeksi jonkin sortin feminististä elokuvakritiikkiä. Kävin leffassa läntisessä naapurisaaressani, nimittäin Hanasaaren kulttuurikeskuksessa, jossa esitetään kerran kuukaudessa jokin pohjoismainen elokuva – ilmaiseksi, hurraa! Tänään ohjelmassa oli Jan Troellin kehuttu Ikuistetut hetket. Ruotsissa se sai läjän Guldbagge-palkintoja. Suomessa se luultavasti on niin puhuttu ja kehuttu ennen kaikkea siksi, että siinä on suomalainen pääosanäyttelijä, Maria Heiskanen.

Aika mielenkiintoista ajankuvaa, tosin vähän pitkitettyä, sanoi seuralaiseni. Olin samaa mieltä. Lisäsin vielä, että jopas olen asenteelliseksi päässyt kasvamaan, kun en voi vakavalla naamalla katsoa ruotsalaista historiallista elokuvaa, jossa kärsitään köyhyyttä, sotaa ja nälkää. Ruotsissa, give me a break! Ja sittenhän se meni aivan komediaksi, kun päästiin Ruotsin armeijan liikekannallepanoon, aahahaa!

Mutta sitä jäin kovasti miettimään, että mikäs ”kaunis rakkaustarina” tämä nyt taas oli olevinaan. Ei ole rakkaustarina eikä ole rakkaussuhde sellainen, jossa toinen osapuoli raiskaa ja uhkaa ainakin kaksi kertaa tappaa toisen. Eikä Maria Heiskasen esittämä Maria Larsson ollut mikään vahva tai poikkeuksellinen nainen, kuten esittelyissä ja arvosteluissa väitetään. Ihan tuikitavallinen uhriutunut nainen, joka tuntee ah niin tyypillisesti huonoa omatuntoa siitä, ettei kaipaa miestään, kun tämä istuu vankilassa painettuaan partaveistä naisen kurkulle. Eikä tuollainen naiskohtalo 1900-luvun alussa muutenkaan tainnut olla kovin poikkeuksellinen.

Ja sitten Maria vielä nostaa leukansa pystyyn ja seisoo ylpeänä pettäjä-hakkaaja-alkoholistimiehensä rinnalla naapureiden katseista välittämättä – vau, onpa rohkeaa ja ihailtavaa ja fiksua! Tarinassa on ikäänkuin onnellinen loppu. Hakkaajamies ja Maria muuttavat uuteen kotiin ja elävät onnellisina elämänsä lyhyeen loppuun. Niin varmaan. Raiskaajan kanssa on toki hyvä elää ja olla.

Tilannetta pelastaa hieman se, että elokuva perustuu jossain määrin tositapahtumiin. Tositapahtumilla voi tietysti oikeuttaa tällaisen idioottimaisen, vanhanaikaisen naiskuvan, koska näinhän se varmasti on mennyt ja menee yhä miljoonissa perheissä ympäri maailman. Mutta ei sitä silti ilokseen katso – varsinkaan sitä, että tyhmän uhriutuvasta naisesta tehdään vahva, sitkeä ja esimerkillinen sankarihahmo.

Maria Heiskanen ja hakkaajamiestä esittänyt Mikael Persbrandt olivat kuitenkin mahtavia rooleissaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s