Tennis ja tavoitteellisuus

En ole koskaan ennen harrastanut liikuntaa. Minä olen aina urheillut. Liikkumisen ja treenaamisen tavoitteena on ollut milloin mikäkin tuloksissa mitattava menestys.

Ilman urheilua olen aika hukassa. Nyt pitäisi hikoilla, ähkiä ja puhkia ilman että tulee yhtään maalia. Eikä enää saa tuulettaa.

Liikuntalajeikseni ovat valikoituneet toistaiseksi juoksu, punttis ja tennis. Juoksu on helvetin tylsää, mutta niinhän se on aina ollut. Miten ihminen on saattanut harrastaa lenkkeilyä ennen kuin iPodit oli keksitty? Punttis on sujunut yllättävän innostuneesti, vaikka ilmassa leijuu yhä ja aina sama kysymys: miksi kukaan tuhlaa elämäänsä nostelemalla rautakappaleita ilmaan vain laskeakseen ne sen jälkeen alas. Siinä ei ole järjen hiventäkään. Onneksi punttiksella on sauna.

Kaikkein hankalinta minulla on kuitenkin ollut tenniksen kanssa, vaikka se on liikuntaharrastuksistani lähinnä tuttua ja turvallista kilpaurheilua – siinähän väistämättä jompi kumpi aina voittaa pallon.

Olemme tenniskaverini kanssa jo vuosia pelkästään pallotelleet. Tärkein syy on ollut, että olemme mielestämme liian huonoja pelaamaan. Olemme ajatelleet, että palloista tulisi liian lyhyitä, emme kehittyisi ja tunnista liian suuri osa menisi seisoskeluun. (Toinenkin syy on pakko mainita: aina vartin syöttöharjoittelun jälkeen tarvitsisin diapamia ja pehmustetun huoneen. Mikään asia maailmassa ei hajota hermojani yhtä helposti kuin syöttäminen tenniksessä.)

Viime aikoina olen kuitenkin pallotellessa pohtinut Suurta Kysymystä: kannattaako minun lyödä vaikea pallo vai helppo pallo? Jos lyön vaikean pallon, tenniskaverini ei ehkä saa sitä palautettua, ja liikunta keskeytyy. Sehän ei ole liikunnan tarkoitus. Liikunnan tarkoitus on, että tulee hiki. Eikö minun siis pikemminkin kannattaisi lyödä hänelle takakenttään kämmenpuolelle helppoja kierteettömiä palloja, jotta hän pystyisi juoksuttamaan minua mahdollisimman paljon? Minun on turha harjoitella mitään taitoja, koska en tule koskaan voittamaan tenniksessä yhtään mitään. Parempi kun juoksen vain nurkasta toiseen.

Entä jos tenniskaverini järkeilisi samalla lailla? Jos hänkin löisi helppoa kämmentä takakenttään, ei meistä kumpikaan pääsisi juoksemaan ja liikkumaan. Pitäisikö sitten olla liikunta- ja juoksutusvuorot? Nyt sä harrastat liikuntaa ja mä tarjoilen sulle palloja, kohta vaihdetaan niin että mäkin saan juosta.

Pohdin tätä niin, että rupesi ahdistamaan. Päätin, että tästä eteenpäin pelataan pisteistä, en kestä muuten.

Liikunta on ihan järjetöntä. Liikunnassa harrastetaan lajeja, jotka eivät ollenkaan sovellu liikuntaan vaan saavat tasapainoisen ihmisen jakomielitautiseksi ja hermoraunioksi.

2 kommenttia artikkeliin ”Tennis ja tavoitteellisuus

  1. Täällä on ehkä toinen ääripää ;) Liikunnasta löytyy onneksi myös lajeja, joissa voi keskittyä itsensä voittamiseen, vaikkei sitä pisteillä mitatakaan. Tuntuu hienolta kun joogassa vihdosta viimein nenä kohtaa polven eteenpäintaivutuksessa ja päälläseisontakin melkein sujuu. Kanssajoogaajia ei tarvitse niin ajatella, kunhan ei päälle kaadu.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s