S-etukortti

Kevään viimeisessä Ylkkärissä oli paljon hyviä juttuja erityisesti nykyaikaisesta aikuistumisesta – tämä ja tämä ovat niin totta. Jutussa Aikuisten oikeesti testattiin keski-ikäistymisen ja -luokkaistumisen symboleja, kuten oman talon ostamista, yksityisautoilua, Radio Novaa ja S-etukorttia. Bonuskortin kauhistelu olisi tuntunut vähän freesimmältä kymmenen vuotta sitten. 1,8 miljoonalla suomalaisella on jo S-etukortti, ja luultavasti siinä on aika hyvä peitto Ylkkärin lukijoitakin. Vai olenko minä vain jo niin toivottoman keski-ikäinen ja -luokkainen, että älähdän kun kalikka osuu omaan nilkkaan? Mahdollista.

Mielenkiintoisia ajatuksia bonuskorttijutussa kyllä oli. Haluaisin kuitenkin tuoda esille vielä yhden näkökulman. Minulle S-etukortti ei ole viime aikoina ollenkaan symboloinut aikuistumista. Päinvastoin, se on ollut mukana niinä muutamina kertoina, kun nuoruus ja levottomuus ovat vielä saaneet vallan.

S-ryhmän baareissa – joita on nykyään Helsingissä mahdoton välttää – on luultavasti kaikissa tarjous, että pullo talon punkkua, valkkaria tai halpaa skumppaa maksaa S-etukortilla jokseenkin saman verran kuin kaksi 16 sentin lasillista. Siitä on syntynyt seuraava ilmiö: Menen baaritiskille tilaamaan lasilliset seuralaiselleni ja minulle. Palaan pöytään kokonaisen pullon ja coolerin kanssa.

Kerrankin tämä toistui samana iltana niin monta kertaa, että illan päätteeksi seuralainen kadotti kännykkänsä. Ja se oli muuten arki-ilta. Ah nuoruutta.

Eli ei bonuskortin kysyminen baaritiskillä suinkaan latista iltaa. Mitä vain voi tapahtua, kun on nuori ja villi ja taskussa on S-etukortti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s