Isn’t it ironic

Olin Turussa. Oli niin hauskaa, että nauroin katketakseni. Ihan oikeasti! Siellä oli nimittäin stand up -festivaali. Kunniamaininnan ansaitsevat Sami Hedberg, Niko Kivelä ja Heli Sutela.

Eilen oltiin myös shoppailemassa ja tykkäsin poikkeuksellisesti siitäkin. Käytiin useissa levykaupoissa ja mietin, että milloinkohan olin viimeksi käynyt levykaupassa. Tai edes ostanut cd-levyn? Varmaan toissa kesänä Ranskassa.

Olen raijannut kaikki levyni kellariin ja siirtynyt hyvin kivuttomasti ja mieluusti iTunes/Spotify-aikaan. Ja ei, en kaipaa kansilehtiä ollenkaan. Toinen kellariin joutunut taideartefakti ovat paperivalokuvat, jollaisia en ole teettänyt noin viiteen vuoteen. Ja ei, en kaipaa niitä mukasöpöjä Tiimari-kansioita. Videokasetteja tai dvd-levyjä minulla ei ole koskaan ollutkaan, hyi. Kaikki biteiksi muuntuva biteiksi muutettakoon, kiitos. Enemmän tilaa, vähemmän pölyä, helpompi muuttaa.

Paitsi kirjat. Odotan jännityksellä, alanko joskus raijata kirjojani kellariin. Vai ehdinkö ensin ostamaan jatko-osan Lundiaani? Tai olenko liian wannabe-sivistynyt, että koskaan veisin kirjojani pois näkyviltä?

No kuitenkin, rasti seinään: ostin Turusta cd-levyn. Näin levydivarissa Alanis Morissetten ei-nyt-enää-niin-tuoreen albumin Jagged Little Pill. Sehän on kerrassaan mainio levy – tiesin, koska minulla oli se jo. Oli ollut pitkään. Mutta kun se Clermont-Ferrandin FNAC:ista lokakuussa 1996 ostamani c-kasetti ei oikein muunnu biteiksi. Ja cd:n ostaminen divarista kolmella eurolla on ilmiselvästi kannattavampaa kuin bittien lataaminen riistäjä-Applelta noin kympillä.

Tämä oli hyvin nostalginen ostos. Jagged Little Pill lienee edelleen levy, jota olen kuunnellut kaikkein eniten kaikista levyistäni ikinä. Nimittäin vuonna 1996 olin Ranskassa vaihtarina, ja vaikka koti-Suomessa olin jo aloitellut cd-kautta, Ranskassa minulla oli huoneessani vain ihan kamala kasettisoitin, joka söi nauhoja ja särisi. Ja minulla oli koko vuodeksi varattuna kolme kasettia: Céline Dionia, Elton Johnia ja Suurlähettiläitä. Että repikää siitä.

Kiitos Alanis, kun vietit kanssani ne kaikki pitkät, kylmät ja itkuiset illat ja viikonloput! Nyt olen jo ripannut levysi koneelleni ja iPodiini, mutta en ehkä silti kehtaa viedä cd:tä kellariin.

2 kommenttia artikkeliin ”Isn’t it ironic

  1. Hmmm,,,viittaatko siihen tuolla ”ihan oikeasti!”, että kenties kaikki eivät uskoisi että Turussa oli hauskaa?

    Tykkää

  2. En, dear. Vaan siihen että missään kaupungissa ylipäänsä olisi niin hauskaa, että nauraa katketakseen. Paitsi tietysti jos siihen on joku erityinen syy. Kuten stand up -festari.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s