Haga slott

Terkkuja vaan prinsessa Victorialle ja Daniel-herralle: olette valinneet kivan kämpän! Lenkkireittini kulki taannoin suoraan siitä tulevan kotinne oven edestä, ja voin kertoa, että siellä päin on oikein viihtyisää ja rauhallista. Kaunis talo, hyvät ulkoilumahdollisuudet! Palvelut tosin ovat vähän kaukana, lähin 7-Elevenkin taitaa olla jossakin Norrtullin tienoilla. Ja autolla ei saa kyllä ihan pihaan asti ajaa, kun se on puistoaluetta.

Kämppikseni, unkarilaisen syöpätutkijan, poika meni naimisiin siinä läheisessä perhostalossa. Ihan vaan vinkkinä, jos on häiden pitopaikka vielä hakusessa.

Akalla

Akalla on Tukholman lähiö, josta löytyy tällaisia katuja:

  • Finlandsgatan
  • Helsingforsgatan
  • Imatragatan
  • Kotkagatan
  • Tavastehusgatan
  • Mariehamnsgatan
  • Nystadsgatan
  • Saimagatan
  • Vandagatan
  • Torneågatan
  • Borgågatan
  • Nykarlebygatan
  • Sveaborgsgatan
  • Kalevalagången
  • Sibeliusgången

Ja mikä luonnollisesti, tietenkin, kuuluu vielä tähän joukkoon?

  • Drumsögatan

Hyh

Loppukiri. Vajaa kuukausi aikaa niin sanotun gradun palautukseen, ja seitsemän kahdeksasta haastattelusta vielä tekemättä. Ei oikeastaan edes huolestuta. Jos vain saan haastattelut tehtyä, niin sen itse tekstin kirjoitan vaikka yhdessä yössä. Katotaanko? (Yllytyshullu.)

Ja sitten on vielä noin miljoona työjuttua ja deadlinea. Ahneudesta kärsin. Koitan saada kokoon rahoja Ranskan-matkaan kesäkuun lopussa.

Aurinko ja helle eivät varsinaisesti ole tehostaneet tätä lukemista ja kirjoittamista. Olen ahkerasti testannut Tukholman auringonottomahdollisuuksia ja verrannut niitä Helsinkiin. Ei pärjää. Täällä on liikaa ihmisiä, ei saa yhtään rauhassa olla! Lenkkeilystäkin on tullut ärsyttävää, kun retkiseurueet ja lastenvaunut tukkivat polut Hagaparkenissa. Ihmiset, häipykää!

Ja lisäksi olen aivan liian keskustassa. Tänään kokeilin Drottningsgatanin loppupäässä sijaitsevaa pientä puistokukkulaa ja havaitsin, että on kohtuullisen vaivaannuttavaa kävellä pääkaupungin pääkatua bikineissä ja pikkutopissa,  tyyny kainalossa. Kun sunnuntainakin vastaan tulee pukumiehiä. Ei vaan meillä Lauttasaaren Kasinonrannassa.

Terasseja olen myös muutaman testannut. Vappuna kävin kaverin mieliksi viinilasillisella siinä kaupunginosassa, jota muuten viimeiseen asti välttelen: Stureplanilla.

Kirjoitin pari vuotta sitten laajahkon artikkelin Ruotsin nuoresta yläluokasta ja siinä yhteydessä varmistin, että minulla ei ole Stureplanille ihan lähiaikoina asiaa. Suututin vähän vääriä henkilöitä. No, onneksi tästä ei ole minulle kerrassaan minkäänlaista haittaa, päinvastoin. Mutta oli sinne silti hieman epämukavaa palata.

Kävelin rohkeasti Sturegallerian hienostelukauppakeskuksen läpi ja havaitsin, että yhden haastateltavani ah niin tyylikäs muotiputiikki oli lopetettu. Hurraa! (Vahingoniloako? Pois se minusta!)

Meno hetkellisesti rentoutui, mutta en ehtinyt kävellä kymmentä metriä kävelykatua gallerian takana, kun näin toisen haastateltavani terassilla. Kiirehdin ihan vaan pikkuisen huomaamattomasti askeleitani.

Sitten vain julkeasti asettauduimme seuraavalle terassille, ja minä koitin vuorotellen uteliaana bongailla vanhoja ”ystäviäni”, vuorotellen peitellä naamaani ikävien jälleennäkemisten pelossa. Minulla taisi vielä olla päällä sama takki kuin kaksi vuotta sitten, ja se oli jo silloin aika last season. Voi minua.

Onneksi täällä Tukholmassa on sellaisiakin paikkoja, asioita ja ihmisiä, joita en kerta kaikkiaan voi sietää.

Näköalabaari

Tykkään näköalabaareista. Vaikka ne yleensä ovat kantapaikoiksi liian persoonattomia, silloin tällöin on ihanaa käydä fiilistelemässä korkeuksissa. Kovin usein ei viitsi käydä senkään takia, että niiden hinnat ovat yleensä myös korkeuksissa.

Eilen kokeiltiin Skrapanin uutta näköalabaaria Och Himlen Därtill. Skrapan oli ennen Skatteskrapan, veroviraston tornitalo Södermalmilla. Viime syksystä alkaen se on – ylläri ylläri – Galleria Skrapan, ostoskeskus, sekä Studentskrapan, vuokra-asuntotalo opiskelijoille. Siinä on luultavasti maailman tämän hetken hienoimmat opiskelija-asunnot: ihan keskellä Söderiä, täysin uudelleen rakennettuja vanhoista virastotiloista, mielettömät näköalat. Pääsin sattumalta käymään yhdessä sellaisessa syksyllä ja olin ihan myyty. Yksiön yksi seinä oli pelkkää ikkunaa, josta näki yli koko Tukholman.

Se baari taas. Kuten monen muunkin näköalabaarin, sen viehätys perustui ihan pelkästään näkymiin. Siksi siellä kannattaa käydä ennen kuin aurinko laskee (enkä ihan ymmärrä, miksi ne talvellakin avaavat vasta viideltä tai kuudelta).

Keskellä baaria oli tiski. Muuten tila oli melkein tyhjä, lukuunottamatta naruaidattua vip-karsinaa, johon oli ahdettu pöytiä ja tuoleja ja samppanja-coolereita. Koko kerros oli yhtä lasiseinää, ja porukka ymmärrettävästi pyrki pakkautumaan seinille. Mahdollisimman steriiliä 80- ja 90-luvun musiikkia ja asiaan kuuluva, hienosteleva drinkkilista. Ostin kaikkien aikojen kalleimman drinkkini, 138 kruunun mojiton. Se oli myös kaikkien aikojen huonoin mojitoni.

Tuli vähän ikävä Tornia. Tornista ei tietenkään näe yhtä pitkälle kuin Skrapanista, mutta ei Helsingissä tarvitsekaan nähdä yhtä pitkälle kuin Tukholmassa.

Pommeja

Turun-laivojen aikataulut ovat aivan epäinhimillisiä. Ihan kiva että pääsee aikaisin aamulla kotiin, mutta ihan heti kuuden jälkeen ei vielä tarttis. Tämä maanantai, kuten edellinenkin, on mennyt puoliunessa.

Puoliunessa aamulla luin kuitenkin lehden ja sain muuttaa perustavanlaatuisesti käsitystäni tästä hienostokorttelistani. Kotikadullani oli eilen aamulla räjähtänyt pommi. Ei ihmisvahinkoja, lähinnä ikkunoita rikki. Epäilty pidätetty. Ja tapahtumien polttopiste oli  onneksi täsmälleen toisessa päässä katua.

Hauskaa, että epäillylle on uutisissa löytynyt sopiva kutsumanimi: Vanha tuttu Stureplansprofil. Titteli on vapautunut, kun edelliset Stureplansprofilit istuvat jo vankilassa. Mutta nyt viimeistään on varmaa, että titteli ei ole mairitteleva, eikä edes neutraali. Sen verran ikäviä konnotaatioita siihen liittyy – esimerkiksi raiskaus, huumeet, pommi.

Uutisista kuulin myös, että tällä samalla rakkaalla kadullani räjähti pommi myös neljä vuotta sitten. Lisäksi perjantaina, keskellä päivää, kahta nuorta oli pistoolilla uhaten viillelty kasvoihin sadan metrin päässä alaoveltani.

Ja sitten vielä, samana perjantai-iltapäivänä tuossa puolen kilometrin päässä oli ryöstetty arvokuljetus.

Tuntuu metropolilta.

Painokoneet seis!

Tunnen olevani ihan messissä. Haastattelin juuri vähän aikaa sitten Ebba von Sydowia, joka on tosissaan mielenkiintoinen mediahahmo täällä. Nyt törmäsin sattumalta Svenska Dagbladetin nettisivuilla oikeaan uutispommiin: Ebba on saanut porttikiellon Stureplansgruppenin yökerhoihin!

Minä tein elämäni ikimuistoisimman repparin rikkaista pennuista Stureplanin äklöyökerhoissa puolitoista vuotta sitten. Ebba-uutisessa haastateltu Stureplansgruppenin lehdistövastaava on juttuni päähenkilön sisko, ja siteerattu bloggaaja on erään toisen haastateltavani vaimo. Miten pienet ovatkaan piirit.

Jotenkin kummallista, että olen – ilmeisesti edelleen – näin hyvin perillä henkilöistä ja tapahtumista tässä maailmassa, joka on minulle niin, niin vastenmielinen. Ei ikinä enää Stureplanille!

Mutta en malta olla linkkaamatta vielä Ebban blogiin, jossa hän kertoo taustoja tälle koko Ruotsin mediamaailmaa järisyttävälle porttikiellolle. (Tällä hetkellä 347 kommenttia.) Vaikuttaisi olevan taas fiksujen aikuisten syvällinen näkemysero konfliktin taustalla.

Mitt i stan

En ole koskaan ennen asunut keskustassa. Odenplan on minulle myönteinen shokki. Risteilymaantiedolla sen sijainnin voisi ilmoittaa: kilometri Sergelintorilta.

Kas, tuossa on suutari. Ja tuolta voisin kysyä halpaa polkupyörää. Jahas, pankki, sielläkin pitää käydä. Sushi-paikka korttelin päässä. Inferno Online alakerrassa (What? Pimeä luola, kirkkaita screenejä ja isoja kuulokkeita… pelaamista?), Inferno Café naapurikorttelissa – onko näillä joku helvettikompleksi? Aah, snägäriltä voi kävellä kotiin! Haa, hippiruokapaikka, josta saa ekoa, luomua ja vegaanimössöä. Päivän kymmenes hurmaava kahvila, milloinkohan ehdin näihin kaikkiin aamukahville? Ja ja ja… Parasta… Sadan metrin päässä mahtava, upea, kaunis ja iso kaupunginkirjasto, jossa voi muun muassa lukea päivän Hesarin, Iltiksen ja HBL:n.

Täydellinen vastakohta kaikelle, mitä Lauttasaaressa arvostan, mutta olihan jo aika tätäkin kokeilla.

En taas ymmärrä, miten olen saanut tämän kaiken. Kunpa vain koti-Suomessakin olisivat asiat hyvin.