Tältä nyt tuntuu

Viimeinen käsipallomerkintä tältä erää. Eilen hävittiin kolmas finaali ja täten tuli SM-hopeaa. Kukaan ei kysynyt, että miltä nyt tuntuu, joten kerron ihan oma-aloitteisesti.

(Huomautus: Miltä nyt tuntuu on erittäin hyvä kysymys. Eihän toimittaja voi tietää, mitä urheilijan mielessä liikkuu suorituksen jälkeen. Onko se vihainen itselleen, sikaa pelanneelle vastustajalle, huonoille tuomareille vai omalle valmentajalleen. Tai onko se helpottunut, iloinen, liikuttunut vai ikionnellinen. Tai jäikö sillä päällimmäisenä mieleen reisilihaksen revähtymä, liian kauas jäänyt ponnistus, epäröinti lähtötelineissä vai tolppaan osunut veto. Ja jos toimittaja kysyy jotain spesifiä aivan väärästä asiasta, niin urheilija hämmentyy eikä taatusti osaa vastata mitään fiksua siinä hikipäissään huohottaen. Avoin kysymys voi olla siinä tilanteessa aika toimiva.)

Hyvältä tuntuu. Katsojat sanoivat, että peli oli jännittävä, mutta minä tiesin koko ajan, että me häviämme. Oli aivan päivänselvää, ettemme jaksa roikkua kyydissä loppuun asti. Kysymys oli vain siitä, kuinka kauan roikumme. Ja kunnioitettavan pitkään tosiaan jaksoimme. Ratkaisu tuli kymmenen viime minuutin aikana.

Sori vaan dramaturgit, olen hopeaan erittäin tyytyväinen. Se oli näissä olosuhteissa parasta mitä voitiin saada. Sanoin tämän yhdelle tutulle toimittajalle eilen, ja se vastasi hymyillen, että ”tuota en paina lehteen”. Miksi et? Onko niin kiellettyä olla iloinen hävityn finaalin jälkeen?

Älkää huoliko, toki vähän jossittelen. Minä jossittelen sillä helvetin vatsataudillani, joka vei ihan kaikki energiavarastot. Lauantain peli oli täyttä tuskaa, ja tuossa eilisessäkin tuli kyllä noutaja toisella jaksolla. Emme olisi pystyneet voittamaan kolmea kertaa tässä finaalisarjassa, mutta yksi voitto olisi ollut ihan mahdollinen vähän paremmalla tuurilla vatsatautien ynnä muiden kanssa. Ja olisi ollut hemmetin kiva näyttää Johannekselle ja kollegoille, että ei tappio suoraan kolmessa finaalissa ihan kirkossa kuulutettu ollut. Ilman vatsatautia olisin kyllä hyökännyt sen harhaluulon kimppuun ihan tosissani.

Kun peli loppui, kentällä oli ryhmä voittajia ja ryhmä häviäjiä. Voittajat hyppivät riemuissaan ringissä ja halailivat ja örisivät, ja meidän osamme olisi sitten ollut istua vaihtopenkillä päätä roikuttaen. Joku vähän itkisi ja joku vahvempi taputtelisi selkään. Joku paiskaisi kengän seinään ja kiroilisi. Tuttu kuvio esimerkiksi Suomen futismaajoukkueen tv-peleistä.

Oli suunnattoman helpottavaa, kun joku ihana jengikaverini ehdotti, että hypitään mekin ringissä ja huudetaan. Ollaan iloisia. Miksi hitossa meidän pitäisi olla surullisia häviäjiä, kun olimme lopettaneet kauden hyvään peliin ja yhtä sijaa korkeammalle kuin mihin kukaan meistä olisi kuukausi sitten uskonut?

Eräs voittajista sanoi kättelyssä naama vakavana, että ”kiitos tosi paljon, kun teitte tästä finaalisarjasta finaalisarjan”. Tämä tarkoitti, että kiitos kun nousitte sieltä alhaalta vähän lähemmäs meidän ylhäisyyttämme, ettei näyttänyt katsomoon niin pahalta.

Ei kestä kiitellä, ei me tätä teidän takianne tehty.

3 kommenttia artikkeliin ”Tältä nyt tuntuu

  1. Ja totta tosiaan, ONNEA hopeasta! Aidolta onnelta se teidän iloitseminen näytti, vaikka hyväksyntää sille joku varovaisesti joutuikin pyytämään :)

    Tykkää

  2. Minustakin olisi ollut ihan mukavaa, jos sarja olisi jatkunut edes vähän kolmea peliä pidempään. Todellisen käsipalloasiantuntijan (…) arvioni jutussa perustui vain ensimmäiseen otteluun. Luultavimmin loppulukemat olisivat tosiaan olleet hivenen toisenlaiset, jos olisit ollut ensimmäisen ottelun kokoonpanossa ja vieläpä täysissä voimissa. Lehteen en sitä vain uskaltanut panna, sillä en ollut varma. (Taustoittaminen jäi vähän heikohkoksi.) Piti sitten jättää pois. Mietin kyllä pitkäänkin, voiko tuota lehteen mennyttäkään arviota panna lehteen, mutta panin lopulta.

    Tarkoituksenanihan oli vain kasvattaa joukkueenne nälkää…

    Olin kyllä jo finaalisarjan avausottelun jälkeen havaitsevinani jonkinlaista tyytyväisyyttä jo saavutettuun toiseen sijaan, eikä minulla moista tyytyväisyyttä vastaan mitään olekaan. Onnea siis hopeamitalisteille!

    Tykkää

  3. Kiitoksia kiitoksia. Ymmärrän, Johannes, taustoitusongelman, itsekin monet salibandy-, ringette- yms pelit asiantuntevasti raportoineena. Ja sitä paitsi jos lukemat on 39-20, niin kyllä siitä saa luonnollisesti jo vähän vetää jotain johtopäätöksiä vaikka ilman taustojakin. Eli ei siinä mitään. Jotenkin noin olisin toimittajana itsekin kirjoittanut.

    Sitä paitsi juttu oli suorastaan lajiniilon tekstiä verrattuna maanantain hesariin. Siellä mm väitettiin Spartan normaalisti pelaavan kahdella ulkopelaajalla. Se olisikin aika haastava pelitaktiikka.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s