Prinsessa Facebookissa

Minun ja Vickanin – taviskruununprinsessa Victorian – tiet risteävät jälleen. Facebook.

Näin news feedissä erään ruotsalaisen pelikaverini kuvan ja klikkasin. Kuvassa oli kaverini, hänen äitinsä ja joku itämaisen näköinen pikkutyttö nimeltä Aomi. Ryhdyin selaamaan albumia, kunnon fb-stalkkeri kun olen. Albumin nimi oli Sweden 2009. Kuvissa Aomi poseerasi ympäri Ruotsia erittäin söpönä.

Ja hups, yhtäkkiä Aomi istui kahvipöydässä prinsessan kanssa! Eikä ollut millänsäkään. Koetin katsoa, oliko kahvia juova prinsessa ehkä vahasta, mutta ei ollut. Se esiintyi vielä seuraavassakin kuvassa, eri tilanteessa.

Enää muutama askel, ja olemme Facebook-ystäviä, Vickan!

Advertisement

Hyvästit immenkalvolle

Tämä on parasta ikinä: Ruotsissa ei enää ole immenkalvoa!

Ruotsin RFSU on hylännyt sanan mödomshinna, siis immenkalvo, ja lanseerannut uuden, paremmin kohdettaan kuvaavan: slidkrans. Suomennosta sietää ehkä vielä hieman miettiä, mutta suoraan käännettynä se olisi kai emätinkranssi. RFSU perustelee uudelleennimeämistä sillä, että immenkalvohan ei ole mikään ensimmäisessä yhdynnässä puhkeava kalvo vaan limakalvokudos, joka harvoin peittää koko emätintä ja josta ei voi päätellä onko nainen neitsyt vai ei. Näin ollen epäonnistunut sanavalinta ylläpitää virheellisiä ja patriarkaalisia myyttejä naisen ruumiista ja seksuaalisuudesta.

Ah, Ruotsi. Olette niin mahtavia.

Kulttuuriradikalismi leviää Ruotsissa

Suomessa käydään monia kammottavia keskusteluja, mutta onneksi meillä ei sentään tarvitse puhua tästä. Että onko yläluokkaisen nuoren naisen ja tavallisen porvarimiehen avioliitto ”uhka yhteiskuntajärjestykselle”.

Joskus aikoinaan suomensin ranskalaisten presidenttiehdokkaiden puheita, jotka näyttivät naurettavilta suomeksi. Kokeillaanpa samaa ruotsalaisen rojalistin, Dag Elfströmin puheille. Näitäkään lauseita ei nykysuomeksi ole olemassa, onneksi.

Vaihtamalla järjestyksen, jossa vain mies voi periä kruunun, niin kutsutuksi kognaattiseksi järjestykseksi, jossa vanhin lapsi sukupuolesta riippumatta perii kruunun, tuhotaan koko monarkinen perinne. Riippumatta virallisesta perimysjärjestyksestä meillä länsimaissa on agnaattinen sukukäsitys. Mies jatkaa sukua ja sukunimeä. On muita kulttuureja, joissa peritään äidin suku, esimerkiksi saamelaisessa ja juutalaisessa, mutta ei meillä ruotsalaisessa ja länsimaisessa perinteessä.

Tämä tarkoittaa, että yhden sukupolven kuluttua ”Westling-dynastia” on Ruotsin valtaistuimella. Sen vuoksi tässä ei ole kyse vanhoista perinteistä vaan radikalismista. Tämä on tarina siitä, kuinka vasta nyt näemme, mitä yhteiskunnalle haitallinen perustuslakiuudistus vuonna 1980 saa aikaan. Tämä on tarina siitä, kuinka punainen 70-luku viiltää kuin veitsi nykypäivän Ruotsia. Tämä on tarina siitä, kuinka monarkian viholliset yrittävät tuhota sen takakautta.

Sitten on myös yleisellä tasolla sopimatonta, että kenestä tahansa voi tulla kruununperijän puoliso. Se on haitta monarkian tulevaisuudelle täysin riippumatta siitä, onko kruununperijä mies vai nainen, mutta erityisesti silloin kun se on nainen, kuten tässä tapauksessa. Kun kuntosalinomistaja Ockelbosta pääsee naimakaupalla kuningashuoneeseen, katoaa suuri osa siitä sadunomaisuudesta, jota kuningashuoneelta odotetaan ja jota tarvitaan sen säilyttämiseksi. Ajatus tehdä kuningashuoneesta kansanomainen, jotta sen legitimiteetti nousisi, on aivan nurinkurinen. Aiemmin monarkia oli suojattu kansanomaistumiselta perustuslailla siten, että kruununperijällä ei ollut oikeutta naida ”yksityisen ruotsalaismiehen tytärtä”. Sen saivat kokea esimerkiksi kuningas Kaarle XVI Kustaan sedät mennessään naimisiin.

Tänään on kulttuuriradikalismin ja tasavaltalaisten juhlapäivä. Se on monarkian tappio. Tasavaltalaiset kehtaavat vielä valittaa vanhanaikaiseksi sitä, että kruununprinsessan täytyy pyytää isältään ja hallitukselta lupa kihlautua. Tämä kertoo myös siitä, kuinka pitkälle kulttuuriradikalismi todellisuudessa on edennyt Ruotsissa.

Monarkia ei ole mikään tasa-arvokysymys. Monarkia on kulttuuriperintö, jota kuuluu vaalia ja hoitaa. Monarkia merkitsee stabiliteettiä, jatkuvuutta ja perinteitä. Kuten Englannin kuningatar Elisabeth (siis kuningatar Elisabeth II:n äiti) sanoi: ”Traditions are meant to be kept.”

Ja jos vielä haluatte ihmetellä edistyksellistä ja modernia länsinaapuriamme, tsekatkaa kruununprinsessa Victorian ja herra Danielin kihlajaislehdistötilaisuus. Kertokaa, näyttääkö Daniel onnelliselta sulhaselta ja luontevalta prinssiltä?

Mia Mia Mia Mia

Onko kukaan jaksanut seurata ruotsalaista debattia (ah, lempisanani!) Liza Marklundin Uhatut-kirjasta ja sen todenperäisyydestä? En minäkään. Minun ei kai pitäisi sanoa mitään, kun en ole lukenut kirjoista ainoatakaan, mutta silti en voi olla ihmettelemättä, miten jengi jaksaa. Ensinnäkin ostaa ja lukea: tästä vainotusta Miasta on kirjoitettu laskujeni mukaan ainakin viisi kirjaa (Gömda, Asyl, Mias hemlighet, Mias systrar ja Mia: Sanningen om Gömda). Ja toiseksi – ostaa ja lukea. Ruotsalaisten lehtien kulttuurisivut ovat koko talven täyttyneet puheenvuoroista Mian ja Liza Marklundin puolesta ja heitä vastaan.

Keskeinen pulma: Onko Uhatut-kirjassa kerrotut traagiset tapahtumat totta, niin kuin päähenkilö Mia aka Maria Eriksson väittää, vai ovatko Mia ja Marklund panneet joukkoon omiaan, kuten Mia: Sanningen om Gömda -kirjan kirjoittanut Monica Antonsson väittää?

Ja minun keskeinen pulmani: mitä hiton väliä? Toki on väärin kirjoittaa kirjan kanteen den sanna historia, jos se ei sitä ole, mutta montako kuukautta tästä pitää jauhaa?

Marlund antoi aiheesta ensimmäisen ”avoimen” haastattelun TT:lle perjantaina, kun kyseinen Mia oli ensin itse ”astunut julkisuuteen” Aftonbladetissa ja näin Marklundin ei enää tarvinnut välittää lähdesuojasta. Kummassakaan haastattelussa ei käsittääkseni tullut esiin yhtään mitään uutta tai edes lähdesuojaa uhkaavaa. Mian haastattelua lukiessani ihmettelin lähinnä, että miten Mian 12- ja 10-vuotiaat lapset ovat voineet paeta Ruotsista 14 vuotta sitten. Mutta kuten sanottua, ei paljon kiinnosta, ei edes tämä yliluonnollisuus.

Jaa että miksi kirjoitan aiheesta, joka ei voisi vähempää kiinnostaa? No kun siinä Marklundin haastattelussa oli yksi mielenkiintoinen sitaatti täynnä paljonpuhuvia presuppositioita. Marklundilta kysytään, miksi hän muutti kirjassa Mian uuden hyvän miehen chileläisestä norlantilaiseksi mutta kuvasi Mian pahan exän arabina, ”med svarta ögon”. Marklund vastaa:

Jag försökte komma runt det på massor av sätt, just för att jag ville undvika rasistiska undertoner. Men jag fick faktiskt ge upp. Situationen kring de här männen var så speciell.”

Eli Mian exän ja hänen ystäviensä tilanne oli sellainen, että heidät oli pakko kuvata turvapaikanhakijoiksi. Sitten Marklund selittää, että millainen se ”tilanne” oli:

”De hade en otrolig sammanhållning, de var helt sysslolösa, de var vilsna och hade ett otroligt stort utanförskap. Att förklara det på något annat sätt än som det faktiskt var, alltså att de var asylsökande flyktingar, det gick inte.”

Uskomaton yhteishenki, täysi toimettomuus, eksyneisyys ja uskomattoman suuri syrjäytyneisyys. Ominaisuuksia, jotka ruotsalaisessa yhteiskunnassa voivat kuulua vain ja ainoastaan turvapaikkaa hakevilla arabipakolaisille.

Ruotsalainen urheilija

Olen ihan käsipallokoukussa vaihteeksi. Ruotsin telkkari näyttää miesten MM-kisoja. Nautin, eläydyn, kaipaan, kärsin.

Ruotsilla on mennyt kisoissa hyvin. Niillä on sukupolvenvaihdos takana, nuori ja kokematon joukkue, mutta nepäs pärjäävätkin mainiosti. Eikä haittaa yhtään, että minä ikäänkuin melkein tunnen ne pelaajat. Tai ainakin minulla on heihin paljon henkilökohtaisempi suhde kuin vaikka johonkin tyhmiin leijoniin.

Sitten siellä on yksi pelaaja, jolle olen kuullut paljon naureskeltavan ruotsalaisissa käsipallopiireissä: Jonas Larholm. En oikein edes tiedä miksi. Se vain on aina ollut jotenkin vitsi, vaikka se pari vuotta sitten oli Elitserienin paras pelaaja ja siirtyi sitten ammattilaiseksi Barcelonaan, maailman kovimpaan miesten sarjaan. Mutta se ei pärjännyt siellä kovin hyvin ja maajoukkueessakin alkoi mennä huonosti. Sitten alettiin kysellä, mitä Larholm edes tekee maajoukkueessa. Se on taitava ja tekninen mutta vähän heikko ja sai siksi aina turpiinsa. Mun kävi sitä kovin sääliksi.

Kahden huonon vuoden jälkeen se muutti täksi kaudeksi Tanskaan ja on nyt taas ihan tulessa, han är stekhet. Se pelaa loistavaa turnausta ja on Ruotsin tärkein hyökkääjä. Hieno revanssi!

Mutta hauskaa tässä on se, että löysin juuri Larholmin blogin. Se on mahtava. Kun miesurheilija bloggaa palloilulajin MM-kisoista, bloggaajan on pakko olla ruotsalainen, jotta hän voi keskittyä kertomaan Dolce&Gabbana-shoppailuistaan, ottamaan kuvia itsestään ja uudesta laukustaan ja listaamaan kuvissa näkyvien vaatteiden ostopaikkoja.

På fyran

Eilen oli Ruotsissa kaikki taas paremmin. Ensinnäkin käsipallossa. Sitä oli tarjolla paljon; miesten EM-karsinta Suomi-Kreikka pelattiin Vantaalla ja se tuli telkkaristakin, mutta eipä kiinnostanut. Sen sijaan Ruotsi pelasi samoja karsintoja Turkkia vastaan, ja jihuu, sekin näkyi kotitoosastani! Heja tv fyra! Olin huomattavasti enemmän iloinen Ruotsin voitosta kuin surullinen Suomen tappiosta. Ruotsin jengissä oli Hammarbyn pelaajia melkein koko kentällinen, niitä samoja, jotka treenasivat ennen meitä Eriksdalshallenissa viimekin talvena. 42-18. Tuntui hienolta, olin ylpeä. Illalla kun urheilu-uutisissa näytettiin pätkä Suomen pelistä, se näytti Ruotsiin verrattuna lähinnä hidastetulta ikämiesten divarikamppailulta. Sori vaan.

Sitten jäi se TV4 päälle ja katsoin vielä Parlamentet-ohjelman. Se on Uutisvuodon vastine, mutta paljon paljon paljon parempi. Siellä kisaamassa ovat stand up -koomikot, jotka ovat ah niin mainioita. Eilen esimerkiksi loistava Robert Gustafsson sai esittää ”suomalaista ruokaohjelmaa”, ja hän esitti juuri täsmälleen sen tyypin, joka ruotsalaisten mielestä on suomalainen. Tuon saman videopätkän alussa on kyllä vielä paljon hauskemmat esitykset Expressenistä ja radion aamushow’sta. Jos ja kun jäätte koukkuun, voitte jatkaa selailemalla Youtubea hakusanalla Parlamentet ja nauraa vedet silmissä ainakin noin viikon.

Ai niin, Ruotsin Idolskin on paljon parempi. Heja Lars Eriksson.

Sanakirja osa 10: Finska rycket

Ruotsin kielikurssini jatkuu enää kaunokirjallisuuden avulla, mutta lähestymmekin jo aivan finessejä. Lukiessani kovasti kehuttua Tukholma-dekkaria, Jens Lapiduksen Snabba cashia – joka muuten ilmestyy lähiaikoina suomeksi – törmäsin ihan uuteen sanontaan. Kirjassa harrastettiin seksiä, ehkäisykeinona finska rycket. Suomalainen ravistus. Keskeytetty yhdyntä, päättelin, ja google vahvisti.

Tämähän mainiota. Suomalaisuuteen liitetään Ruotsissa siis semmoinenkin merkittävä asia. Tuota noin, onko se jotenkin erityisesti suomalaisille tyypillistä toimintaa?

Z

”Sverige och Zlatan har vunnit”, sanoi tv-selostaja eilen, kun Ruotsi–Kreikka-ottelu päättyi. Jalkapalloa siis vaihteeksi tässäkin blogissa.

Ei se sillä varmaan mitään tarkoittanut, mutta siltä se kyllä välillä tuntuu. Että Sverige och Zlatan, ei pelkkä Sverige.

Ja näyttäkää minulle ruotsalainen lehti, jonka etusivulla ei ole taas tänään leikitty Z-kirjaimella. Odotan kauhulla sitä päivää, kun  jonkun (media)urheilulajin huipulle pongahtaa joku Xavier.